Jalkapallon MM-kisojen ennakkosuosikkeihin kuuluva Brasilia joutui tyytymään avausottelussaan 1-1 -tasapeliin Sveitsiä vastaan sunnuntaina.
– En tietenkään ole tyytyväinen tulokseen. Halusimme voiton, Brasilian valmentaja Tite tokaisi Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n verkkosivuilla.
Philippe Coutinhon upea laukaus vei Brasilian johtoon 20 minuutin kohdalla. Sveitsin Steven Zuber pukkasi tasoituksen kulmapotkusta viisi minuuttia tauon jälkeen.
– Joskus täytyy antaa tunnustusta vastustajalle heidän pelistään. Yritimme päästä läpi heidän puolustuksestaan, mutta se oli vaikeaa. Tässä oli kuitenkin paljon positiivisia asioita ja otamme ne mukaan seuraavaan otteluumme, Coutinho mietiskeli.
Brasilialla oli Sveitsin tasoituksen jälkeen paikkansa hoitaa ottelu kotiin, mutta keskieurooppalaiset kestivät.
– Ahdistus iski pahasti. Paineet olivat kovat. Meiltä puuttui tarkkuutta, kun oli paikkoja viimeistelyyn. Jotkut paikat olivat selkeitä ja meidän olisi pitänyt olla terävämpiä, Tite manaili.
Brasilia kohtaa E-lohkon seuraavassa ottelussaan Costa Rican. Lohkon neljäs maa on Serbia.

































