AC Milania ja Real Madridia urallaan edustanut Kaka kommentoi Brasilian maajoukkueen tilannetta marraskuussa alkavia MM-kisoja silmällä pitäen. Maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi vuonna 2007 valittu taituri vaati Marcan haastattelussa etenkin PSG-tähti Neymaria ottamaan kisajoukkueessa johtavaa roolia.

Kaka otti selkeästi kantaa kysymykseen siitä, onko Brasilian joukkueen johtava pelaaja kenties joku muu kuin Neymar. Entisen Milan-tähden mukaan Neymar on kuitenkin edelleen selkeä johtaja Brasilian riveissä.

– Neymar on Brasilian johtaja Qatarissa, mutta on tärkeää, että hänellä on Viniciuksen tapaisia pelaajia vierellään. Vuoden 2018 MM-kisoissa Neymar oli ainoa päähenkilö, mutta nyt meillä on Vinicius, Raphinha, Richarlison ja Antony, jotka eivät ole enää nuoria lupauksia, vaan paikkansa vakiinnuttaneita pelaajia, Kaka sanoi Marcan mukaan.

Kiistattomasta lahjakkuudestaan huolimatta Neymar ei toistaiseksi ole onnistunut viemään maataan suuriin voittoihin. Neymarin alkukausi PSG:ssä ja uuden päävalmentaja Christophe Galtierin alaisuudessa on ollut kuitenkin lupauksia herättävä. Ranskan pääsarjassa hän on tehnyt kahdeksassa ottelussa saman verran maaleja sekä antanut seitsemän maalisyöttöä.

Kaka oli itse mukana Brasilian vuoden 2006 tähtisikermässä, joka floppasi täysin paineiden alla. Rajua kritiikkiä saaneessa joukkueessa hänen rinnallaan hyökkäyksessä pelasivat Ronaldon, Ronaldinhon ja Adrianon kaltaiset supertähdet. Kaka kuitenkin uskoo, että Neymarin asema Brasilian ykköstähtenä ja sen tuomat paineet ovat lopulta myönteinen asia.

– Se tuo hieman paineita Neymarin olkapäille, mutta se on positiivista ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme, Kaka totesi.

Lue myös:

Espanjalaislähde: Real Madrid tarjoamassa jatkosopimusta luottomiehelleen

Lue myös:

Manchester United -ikoni paljasti tehneensä erikoisen tarjouksen seuralle – ”He eivät hyväksyneet sitä”

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)