
Espanjan kirkkaimpaan tähtikaartiin jalkapallon EM-kisoissa kuulunut Nico Williams pitää Barcelonaa jännityksessä. Athletic Bilbaoa edustavan Williamsin, 22, kerrotaan harkitsevan edelleen isoa päätöstään.
Barcelona on valmis maksamaan Williamsin sopimuksen 58 miljoonan euron ulosostopykälän. Lisäksi Williamsin agentin on uutisoitu saaneen sopimuksen henkilökohtaiset ehdot maaliin. Kyse olisi viisivuotisesta sopimuksesta.
Barcelonan puolesta on puhunut myös se, että Williams haluaa jatkaa uraansa Espanjassa, joten Paris Saint-Germain ja Valioliigan seurat voitaisiin unohtaa.
Williams harkitsee kuitenkin edelleen jatkamisesta nykyisessä seurassaan, jonka kanssa hänellä on kolme vuotta sopimusta jäljellä.
Siirtoasiantuntija Fabrizio Romano kertoo Athleticin valmistelevan jatkosopimusta tuntuvasti aiempaa paremmalla palkalla. Williams odottaa nyt saavansa sen pöydälleen, jonka jälkeen hän on valmis tekemään uransa toistaiseksi suurimman päätöksen.
Lue myös:Uinnin doping-skandaali puhuttaa – menikö WADA:lla ja lajiliitoilla ihan putkeen?