
Barcelona on nimittänyt uuden päävalmentajan. Katalonialaisjätin peräsimeen hyppää saksalainen Hansi Flick.
Barcelonan valmentajatilanne on ollut pienimuotoinen saaga siitä lähtien, kun Xavi pyörsi päätöksensä jättää seura kauden jälkeen. Xavi ilmoitti jo tammikuussa, ettei jatka enää tämän kauden jälkeen.
Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja näytti siltä, että joukkue jatkaa seuralegendan käsissä myös ensi kaudella. Barcelona antoi hänelle kuitenkin yllättäen kenkää viikonloppuna.
Nyt päävalmentajan tehtävät ottaa haltuun Flick, joka teki kaksivuotisen sopimuksen. Flickin edellinen pesti oli Saksan maajoukkueen päävalmentajana, mutta sai tehtävästä syyskuussa potkut heikon menestyksen jälkeen.
Sitä ennen hän toimi Bayern Münchenin päävalmentajana johdattaen seuran kahteen Bundesliigan mestaruuteen sekä Mestarien liigan voittoon. Hän toimi aiemmin maajoukkueessa myös Joachim Löwin apuvalmentajana ja oli voittamassa vuonna 2014 maailmanmestaruutta.