Atletico Madridin Joao Felix on umpikujassa. Seura ei halua hänen palveluksiaan eikä kysyntää ole liiemmin muualtakaan.

Felix on Atletico Madridin kaikkien aikojen kallein pelaaja, kun hän siirtyi vuonna 2019 Benficasta 126 miljoonan euron siirtosummalla. Felixin aika Atleticossa on kuitenkin ollut hankala ja hän on pudonnut päävalmentaja Diego Simeonen suosiosta.

Viime kauden lopun Felix vietti lainalla Chelseassa. Lontoolaisseura ei ollut kuitenkaan kauden päätteeksi halukas hankkimaan portugalilaispelaajaa pysyvästi riveihinsä, sillä näytöt jäivät suhteellisen vaisuiksi.

Atletico Madrid on tehnyt selväksi haluavansa kaupata Felix toisaalle, mutta kysyntä on ollut vähäistä. Siirtomarkkinoiden syväkurkku Fabrizio Romano tietää kuitenkin kertoa, että saudiseura Al-Hilal olisi tehnyt hänestä tarjouksen.

Felix on aiemmin kertonut haluttomuudestaan siirtyä saudeihin, mutta tällä hetkellä se alkaa näyttää hänen ainoalta vaihtoehdoltaan. Joukkuetta valmentaa Jorge Jesus, joka on hänelle tuttu päävalmentaja jo Benfican ajoilta.

Al-Hilal olisi valmis myös pelkästään lainasopimukseen saadakseen Felixin riveihinsä. Yksi vaihtoehto olisi paluu takaisin Benficaan, mutta osapuolet eivät ole vielä aloittaneet neuvotteluja.

Lue myös: Mohamed Salahia vietiin jo kovaa vauhtia Saudi-Arabiaan – nyt jyrähti pelaajan agentti

Lue myös: Valioliiga tutkii Chelsean taloudellisia väärinkäytöksiä – uhkana jopa pistemenetykset

LUE MYÖS: Näkökulma: Kun peliä pidettiin ongelmana – kuningaslaji näytti sokaisevan kauneutensa (FutisUutiset.fi)