
Helsingin IFK teki keskiviikkoiltana komean nousun jääkiekon SM-liigassa, kun se nousi lopulta 4-3-voittoon Porin Ässistä voittomaalikilpailun päätteeksi.
Ässät johti ottelua vielä päätöserässä maalein 3-2, mutta Tony Sund tasoitti lukemiksi 3-3. Tämän jälkeen HIFK:lle tarjoutui vielä mahdollisuus ottaa kolme pistettä, kun se sai kolmannen erän lopulla pelata viidellä kolmea vastaa-ylivoimaa kahden minuutin ajan, mutta ruuti oli päässyt kastumaan.
Jatkoajalla puolestaan Ässät oli lähempänä voittoa. Emil Erholtz iski jo kiekon reppuunkin ylivoimalla, mutta tuomariston näkemyksen mukaan maali tehtiin kädellä. Tämä tuomio kuumensi porilaiset ja jotain lensi myös Isomäen jäällekin.
Voittomaalikilpailussa HIFK:n sankari oli Daniel Mäkiaho. Hän iski kiekon kahdesti Niklas Rubinin selän taakse.
Ässät meni ottelussa jo 15 sekunnin pelaamisen jälkeen johtoon, mutta HIFK pystyi parantamaan koko ajan pelin vanhetessa ja sai tästä lopulta myös ansaitun palkinnon kahden hyvin tärkeän sarjapisteen muodossa.
HIFK on nyt kreivin aikaan kuumassa iskussa. Illan voitto oli stadilaisille jo neljäs putkeen. HIFK nousi voiton myötä 94 pisteeseen ja kolmanneksi SM-liigassa. Neljän parhaan joukkoon pääseminen on tällä kaudella erityisen tärkeää, sillä neljä parasta pääsee suoraan neljännesvälieriin ja saa myös elintärkeän huilitauon ennen kunnon taistelua Kanada-maljasta.
Ville Hirvonen