Video: Sportivo TV

Barcelona ei aio päästää Marc Bernalia muualle, vaan on tekemässä nuorukaisen kanssa pitkää jatkosopimusta. Liverpool on ollut keskikenttäpelaajasta kiinnostunut.

Espanjalaislehti Sportin mukaan Barcelona ja Bernal ovat päässeet sopuun jatkosopimuksesta. Uusi sopimus pitäisi 19-vuotiaan espanjalaisen Barcelonassa vuoteen 2031 asti.

Uuden sopimuksen ulosostohinnaksi on määrä asettaa peräti 500 miljoonaa euroa. Barcelonan odotetaan julkistavan jatkosopimus lähipäivinä.

Liverpool yritti hankkia Bernalia jo viime kesänä. Seuralla oli suunnitelmissaan noin 60 miljoonan euron tarjous kesälle 2027. Myös Atletico Madrid oli kiinnostunut nuorukaisesta, mutta Liverpool eteni neuvotteluissa pisimmälle.

Vuonna 2007 syntynyt Bernal kuuluu Barcelonan kuuluisan La Masia -akatemian lupaavaan sukupolveen, johon kuuluvat myös Lamine Yamal ja Pau Cubarsí. Bernalin uran alkuvaihetta ovat tosin varjostaneet loukkaantumiset, jotka ovat vaikeuttaneet hänen läpimurron tekemistä joukkueeseen.

Tällä kaudella hän on saanut kuitenkin runsaasti vastuuta päävalmentaja Hansi Flickiltä ja kantanut sen mainiosti. Tällä kaudella hän on esiintynyt jo kahdeksassa Barcelonan pelissä, kun viime kaudella pelejä kertyi jo 33 ja osumia viisi.

LUE MYÖS: Ylen uusi hiihtoasiantuntija halusi heti pyytää anteeksi (UrheiluAreena.fi)