Video: Sportivo TV

Formula ykkösten päätös järjestää osakilpailuja Ruandassa on aiheuttanut voimakasta arvostelua naapurimaassa Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Maan ulkoministeri Thérèse Kayikwamba Wagner kertoo varoittaneensa F1-sarjan toimitusjohtajaa Stefano Domenicalia sopimuksen seurauksista jo ennen sen solmimista.

Formula 1 ilmoitti tiistaina tehneensä Ruandan kanssa kymmenvuotisen sopimuksen Afrikan GP:n järjestämisestä.

Kilpailut on tarkoitus aloittaa 2030-luvun alkupuolella. Ruandan pääkaupungista Kigalista noin 40 kilometriä etelään sijaitsevaan Bugeseraan rakennetaan kokonaan uusi F1-rata.

Kyseessä olisi formula ykkösten ensimmäinen Afrikassa järjestettävä osakilpailu sitten vuoden 1993.

Kongon ulkoministeri esitti vakavan syytöksen

Kongon demokraattisen tasavallan ulkoministeri Thérèse Kayikwamba Wagner arvosteli päätöstä voimakkaasti The Athleticille antamassaan kirjallisessa lausunnossa.

– Varoitin Stefano Domenicalia ja F1-johtoa helmikuussa 2025 siitä, että Ruandan salliminen GP-kilpailun isännäksi olisi moraalisesti mahdotonta puolustaa, Wagner sanoi.

Ulkoministeri korosti, ettei Kongo vastusta formula ykkösten paluuta Afrikkaan. Hänen mukaansa ongelma on nimenomaan kilpailun järjestäminen Ruandassa.

– Kongon demokraattinen tasavalta suhtautuu myönteisesti formula ykkösten paluuseen Afrikkaan, mutta tämän näyttämön antaminen Paul Kagamelle auttaisi parantamaan sellaisen autoritaarisen johtajan julkisuuskuvaa, jonka hallinto on osaltaan lietsonut tuhoisaa sotaa maassamme.

Wagner viittasi Kongon itäosissa pitkään jatkuneeseen aseelliseen konfliktiin.

YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut Ruandaa lopettamaan M23-kapinallisryhmän tukemisen ja vetämään joukkonsa Kongon alueelta.

Ruanda on kiistänyt syytökset M23 sotilaallisesta tukemisesta ja perustellut turvallisuustoimiaan rajantakaisten aseellisten ryhmien muodostamalla uhalla.

Konfliktimineraalit nousivat kiistan keskiöön

Kongon ulkoministeri nosti esiin myös maan luonnonvarojen laittoman hyödyntämisen.

YK:n tutkimuksissa on käsitelty Kongon itäosien mineraalikauppaa ja aseellisten ryhmien hyötymistä luonnonvarojen laittomasta kaupasta.

Wagnerin mukaan Kongosta laittomasti vietyjä mineraaleja päätyy Ruandan vientiin, mikä hänen mukaansa tuottaa tuloja ja ylläpitää konfliktia.

Ruanda on kiistänyt syytökset mineraalien salakuljetuksesta.

Wagner vaatii formula ykkösiltä riippumattomia takeita siitä, ettei Ruandan osakilpailun rahoitus liity konfliktialueiden luonnonvaroihin.

– Tämä on myös formula ykkösille mahdollisuus näyttää yleisölleen ja kannattajilleen, mitä arvoja laji todella edustaa.

– Sen pitäisi vaatia uskottavia ja riippumattomia takeita siitä, ettei kilpailun järjestämiseen käytettävä raha ole peräisin konfliktimineraaleista tai Kongon luonnonvarojen hyväksikäytöstä.

LUE MYÖS: Valtteri Bottakselta todella raju lausunto Cadillacin toiminnasta – ei ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa (RalliF1.fi)