JYP hankki puolustukseensa 38-vuotiaan Atte Ohtamaan, jonka pelaajaura näytti jo olevan päättymässä. Päävalmentaja Petri Matikainen kertoo Atleetille, mitä kokeneelta puolustajalta odotetaan.
Jyväskylän JYP tiedotti viime sunnuntaina tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen konkaripuolustaja Atte Ohtamaan kanssa. Sopimukseen sisältyy 16. marraskuuta asti kestävä koeaika.
Hankinta herätti huomiota, sillä kiekkopiireissä oli jo ehditty arvioida Ohtamaan pelaajauran olevan ohi.
Koko aiemman SM-liigauransa Kärppiä edustanut puolustaja ei saanut täksi kaudeksi sopimusta oululaisseuraan. Lisäksi Ohtamaa ei ole harjoitellut minkään joukkueen kanssa puoleentoista kuukauteen eikä pysty pelaamaan ensimmäisellä viikollaan JYPissä.
Atleetti tiedusteli keskiviikon ottelun jälkeen JYPin päävalmentajalta Petri Matikaiselta, miksi seura päätyi hankkimaan Ohtamaan ja millaiseen rooliin häntä kaavaillaan.
– Ensinnäkin hän halusi tulla, ja me halusimme hänet. Ja tässä on tämä koeaikajuttu. Katsotaan, mitä hän tykkää arjesta täällä ja edetään pikkuhiljaa, Matikainen kertoi Atleetin toimittajan Harri Pirisen haastattelussa.
Matikaisen kommenttien perusteella Ohtamaan ja JYPin yhteinen tulevaisuus on vielä avoin. Koeajan aikana selviää, miten kokenut puolustaja sopeutuu uuteen ympäristöönsä.
”Nyt ei tarvitse kantaa vastuuta”
Matikainen tuntee Ohtamaan entuudestaan, sillä hän valmensi puolustajaa lyhyen Kärpät-pestinsä aikana keväällä 2025.
JYP-luotsi korostaa, ettei Ohtamaalta odoteta Jyväskylässä samanlaista vastuunkantoa kuin hänen aiemmassa seurassaan.
– Hän on kantanut niin pirusti vastuuta siellä Oulussa. Nyt ei tarvitse. Hänen ei tarvitse kuin olla yksi pelaajista, joka tuo sen tietotaidon ja ymmärryksen meidän käyttöön. Se on hiton tärkeää, Matikainen painotti.
Ohtamaan hankinnan taustalla painavat ennen kaikkea hänen kokemuksensa ja voittamisen kulttuurinsa.
38-vuotias puolustaja kuuluu Leijonien kaikkien aikojen menestyneimpiin pelaajiin. Hän on voittanut olympiakultaa, kaksi maailmanmestaruutta ja kolme MM-hopeaa.
Seurajoukkuetasolla Ohtamaa on juhlinut Kärpissä kahta Suomen mestaruutta sekä voittanut KHL Gagarin Cupin AK Bars Kazanin riveissä keväällä 2018.
Matikainen uskoo, että tällaisesta kokemuksesta on JYPille merkittävää hyötyä myös kaukalon ulkopuolella.
Päävalmentaja ei kuitenkaan odota Ohtamaalta mitään monimutkaista pelillistä roolia.
– Haluan, että Atte vain pelaa tiiviisti, syö kiekkoja alivoimalla ja laittaa kiekon lasin kautta ulos tai oman pelaajan lapaan. Siinä on kaikki, mitä häneltä haluan.
– Ja sitten, että hän tuo sen kaiken voittamisen tuonne joukkueelle. Sitä varten halusin hänet, Matikainen kiteytti.































