Turun Palloseura kaatoi perjantai-iltana Helsingin IFK:n jääkiekon SM-liigan huippuottelussa 4-3-lukemin jatkoajalla.

Viihdyttävän ja kuuman kamppailun ratkaisi jatkoajalla ajassa 62.55 Oula Palve, joka pääsi Joe Piskulan loistavasta avauksesta läpi ja ampui kiekon tarkasti ohi HIFK-vahti Atte Engrenin. Tappio oli HIFK:n uudelle päävalmentajalle Jarno Pikkaraiselle ensimmäinen helsinkiläisseuran peräsimessä.

Ottelun viihdearvo pomppasi tappiin jo alussa, kun TPS:n tähtipuolustaja Ilkka Heikkinen huitoi itsensä ulos. Avauserä tarjosi jo neljä maalia, kun TPS osui kahdesti Jonne Virtasen ja Patrick Bjorkstrandin toimesta ja HIFK:lta verkkoa heiluttivat Sakari Salminen ja Joonas Rask. Toisessa erässä Petrus Palmu ohjasi TPS:n johtoon, mutta Tommi Santalan tulinen laukaus tasoitti ottelun kolmannessa erässä.

TPS jatkaa sarjassa toisena. HIFK putosi viidenneltä sijalta seitsemänneksi.

JYP kaivoi arvokkaat kaksi pistettä Jukureilta. Jatkoajan ja koko ottelun ainoan maalin viimeisteli David Tomasek.

Hämeenlinnassa HPK kaatoi Pelicansin 5-3. Jere Innala summasi tehot 1+2 ja oli Kerhon sankari. Ottelutapahtumia enemmän puhutti Pelicansin päävalmentaja Ville Niemisen käytös. Ajassa 35.18 Pelicansin Hannes Björninen taklasi ulosajon arvoisesti HPK:n Niclas Luceniusta ja hetki tämän jälkeen alkoi tapahtua.

Rangaistuksen aikana HPK siirtyi 2-1-johtoon Eetu Tuulolan osumalla ja tämä sekoitti Niemisen pakan täysin. Nieminen viskasi pikkutakkinsa jäälle ja paiskasi vielä tämän jälkeen juomapullonkin perään.

Tuomaristo ajoi Niemisen pukukopin puolelle. Pelicans sai tilanteesta yhteensä neljä minuuttia rangaistuksia.

Illan muut voittajat olivat Lukko, Ilves sekä komean nousun kolmen maalin tappioasemasta tehnyt KalPa.

SM-liigan tulokset perjantaina 1.2:
HPK-Pelicans 5-3 (1-0, 1-1, 3-2)
Jukurit-JYP 0-1 ja. (0-0, 0-0, 0-0, 0-1)
Lukko-Ässät 2-0 (1-0, 0-0, 1-0)
Sport-KalPa 3-4 (2-0, 1-0, 0-4)
Tappara-Ilves 1-4 (1-1, 0-0, 0-3)
TPS-HIFK 4-3 ja. (2-2, 1-0, 0-1, 1-0)

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)