Turun Palloseura on solminut vuoden mittaisen sopimuksen maalivahti Felix Sandströmin kanssa. 24-vuotias ruotsalaisvahti liittyy HC TPS:n vahvuuteen pelattuaan viime kaudella Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Allsvenskanissa Västerviksin sekä AHL:ssä Lehigh Valley Phantomsin paidassa.
187-senttinen ja 87-kiloinen Sandström on NHL-seura Philadelphia Flyersin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2015. Hän on pelannut urallaan yhteensä 96 ottelua Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä Brynäsin ja HV71:n riveissä.
Tuore TPS-vahti on edustanut Ruotsia eri ikäkausimaajoukkueissa ja vuoden 2016 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
– Maalivahdin tontti on keskeinen kokonaisuus jääkiekkojoukkueen rakentumista. Halusimme saada Andrei Kareevin vastapariksi laadukkaan maalivahdin, joka tuo maalivahtien arkeen kovan kilpailutilanteen, taustoittaa HC TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio Sandströmin hankintaa seuran tiedotteessa.
– Sandström on jo suhteellisen kokenut maalivahti, vaikka onkin vasta 24-vuotias. Hän on isokokoinen veskari, joka tuo meidän puolustuspäähän etsimämme täydennyksen ja vahvistuksen.
Lähde: TPS:n tiedote




























