HIFK voitti lauantaina Tapparan SM-liigan välierissä maalein 4–2. Sarja on nyt tasoissa voitoin 1–1.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ei pahemmin jossitellut ottelun jälkeen. Hän myönsi rehellisesti isäntien paremmuuden. Kun lehdistötilaisuuden juontaja sanoi ”HIFK olleen vahvempi maalein 4–2”, oli Tapolan vastaus suora.

– Mun mielestä IFK oli vahvempi lukemin 7–1. Se oli sellainen päivä tänään. Eilen pystyimme nousemaan vielä tasoihin. Tänään lopputulos meni mielestäni ihan oikein. (Christian) Heljanko oli erinomainen maalissa. IFK oli tänään – ja toki eilenkin – todella vahva kamppailuissa. Niin kuin sanoin, niin tämä on playoff-kiekkoa parhaimmillaan. Hallit ovat täynnä, tunnetta on pelissä ja asioita tapahtuu, kommentoi Tapola.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen piti luonnollisesti näkemästään. Hallissa nähtiin viihdyttävää jääkiekkoa. Peltonen pitää myös oman joukkueensa tekemisen suunnasta.

– Ilta oli jääkiekolle upea juhla. Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet pelasivat todella rohkeasti ilman mitään jarruja. Tilanteita oli molemmissa päissä. Kaikki tuntuivat heittäytyvän pelille oikein kunnolla. Täytyy sanoa, että saatiin tänään tulos. Kaksi peliä on pelattu aika hyvin. Peli on parantunut, joukkue on kasvanut, luottamus nousee ja ollaan hyvällä tiellä. Tämä peli oli upeaa taistelua ja muutamista napsuista oli kiinni. Tänään ne menivät meille päin, analysoi Peltonen.

Välieräsarjan kolme seuraavaa ottelua pelataan Tampereella. Seuraava kamppailu on keskiviikkona.

Lue myös:Ilveksen Antti Pennaselta painavaa puhetta Pelicans-tappion jälkeen

LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonien tuolileikki jatkuu Tshekin EHT-turnauksessa (LeijonaUutiset.fi)