
Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina seitsemän ottelun kierros.
Mikko Manner saavutti perjantaina ensimmäisen voittonsa HPK:n päävalmentajana.
Mannerin valmentama HPK teki selvää Kiekko-Espoosta ja otti voiton lukemin 5-2.
Eetu Tuulola vei HPK:n ensimmäisessä erässä 2-1-johtoon ylivoimalla ja Christopher Bengtsson muutti lukemiksi jo 3-1 toisessa erässä.
Tästä espoolaiset eivät pystyneet enää nousemaan, vaan HPK lisäsi höyryä päätöserässä. Teemu Rautiainen iski 4-1-maalin ja Samuli Aaltonen iski 5-1-osuman. Espoolaisten maaleista vastasivat ottelussa Peter Quenneville ja Arvid Degerstedt.
HPK:lle kolmen pisteen voitto oli koko kauden ensimmäinen.
HIFK jätti perjantaina Raumalla Lukon ensi kertaa tällä kaudella kokonaan ilman pisteittä, kun se voitti vierasottelun Raumalla maalein 3-2.
Jami Krannila vei avauserässä Lukon johtoon, mutta toisessa erässä HIFK iski kaksi pikamaalia.
Iiro Pakarinen tasoitti ja Kristian Vesalainen iski heti perään HIFK:n jo johtoonkin.
Päätöserässä molemmat osuivat vielä kertaalleen. Antti Saarela tasoitti kolmannen erän alussa, mutta 18-vuotias Aron Kiviharju sivalsi hetkeä myöhemmin voittomaalin.
HIFK nousi nyt 15 pisteeseen ja on jaetulla kärkisijalla Ilveksen kanssa. HIFK on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun.
Tappara jäädytti perjantaina seuraikoni Jukka Peltolan pelinumeron 81 ja juhlisti sitä 4-1-voitolla Kärpistä.
Petteri Puhakka takoi Tapparalle tehot 1+1 ja Oiva Keskinen syötti kaksi maalia. Tappara nousi 13 pisteeseen ja on Ilveksen ja HIFK:n takana kolmantena.
Kriisijoukkue Pelicans johti Ilvestä vastaan jo 3-1, mutta hävisi lopulta maalein 3-4. Iikka Kangasniemi teki ottelussa tehot 1+2 lahtelaisille, mutta se oli lopulta laiha lohtu. Pelicans on sarjassa viimeisenä.
KalPa voitti Jukurit 2-1, KooKoo Sportin 3-2 sekä TPS Ässät maalein 6-4.
SM-liiga jatkuu heti huomenna lauantaina. Silloin vuorossa on historallisesti kahdeksan ottelun täysi kierros.