Jääkiekon Liigassa pelataan lauantaina kuusi ottelua. Lauantai lähti käyntiin Tampereelta, missä kohtasivat Tappara ja Ilves kauden viimeisessä paikallispelissä.

Tappara oli tällä kertaa terävämpi ja voitti ottelun 5-2.

Ensimmäinen erä oli vielä Ilveksen, mutta toisessa erässä Tappara käänsi pelin.

Ilves johti ottelua avauserän jälkeen 2-1, mutta Tappara sai maukkaan alun toiseen erään.

Toista erää oli pelattu Tampereen Hakametsässä vasta minuutti ja 35 sekuntia, kun Tappara nousi rinnalle.

Kristian Kuusela teki esityön ja Valtteri Kemiläinen iski 2-2-tasoituksen ylivoimalla.

Tappara vastasi myös erän viimeisestä maalista. Kuusela ja Kemiläinen tekivät tällä kertaa esityön ja Kasper Simontaival tulitti Tapparan johtoon erän lopulla.

Kolmas erä tarjosi kaksi maalia ja molemmista vastasi Tappara. Otto Rauhala iski 4-2 ja lopullisen niitin tyhjään maaliin toimitti Jukka Peltola. Maali oli Tappara-ikonille sadas runkosarjassa.

Liigassa pelataan lauantaina vielä kuusi ottelua.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)