Suomalainen NHL-jääkiekkolija Miikka Salomäki joutuu jälleen seuraamaan Nashville Predatorsin otteita katsomon puolelta.

Salomäen ura NHL:ssä näyttäisi olevan pahassa umpikujassa.

Salomäki on pelannut tällä kaudella NHL:ssä vain viisi ottelua ja tehnyt vain yhden maalin.

Katsomokomennus on Salomäelle jo kolmas perättäinen.

Salomäki, 26, aloitti kautensa AHL:n puolella, mutta hänet nostettiin lokakuussa NHL-ryhmään mukaan. Vastuu on jäänyt kuitenkin todella pieneksi. Edellisen kerran Salomäki pelasi lokakuun lopussa Chicago vastaan, mutta sai peliaikaa vain reilut 10 minuuttia.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)