Peli kulkee ja elämä hymyilee Edmonton Oilersin tolppien välissä huippukautta pelaavalle kaksimetriselle NHL-kolossi Mikko Koskiselle. Joulunaika ei ole silti aina ollut herkkua Koskiselle.

SKA Pietarista vuoden mittaisella sopimuksella Edmonton Oilersiin siirtynyt Koskinen pelasi kolme edellistä kautta KHL-liigassa, jonka otteluruuhkassa ei perinteiselle suomalaiselle joulunvietolle ollut sijaa.

– Pelasimme usein kaupungeissa, joissa ei ollut hyviä ravintoloita. Kävimme jouluna usein syömässä McDonald’sissa, Koskinen kertoo Global News’in haastattelussa.

Tämä joulu on kuitenkin Koskiselle toista maata Kanadassa. Hän saa viettää joulun pitkästä aikaa yhdessä perheensä kanssa.

Espoon Bluesissa suuren yleisön tietouteen noussut, ”Kolmen metrin Koskinen” -lempinimeä totteleva suomalaisveskari viettää joulun yhdessä vaimonsa Karolinan, 14 kuukauden ikäisensä poikansa ja muiden läheistensä kanssa Edmontonissa.

– Vanhempani ja siskoni tulevat tänne Suomesta, mikä on tietenkin erittäin mukavaa.

Vantaalla kasvanut Koskinen on ylpeä juuristaan, minkä hän tuo suomen kielellä julki myös Global News’in haastattelussa.

– Santa Claus on Joulupukki ja pohjoisnapa on Korvatunturi, josta Santa tulee.

Koskinen on näpäyttänyt meneillään olevalla kaudella epäilijöitä myös omassa työssään. Torjuntaprosentti 92,8 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,18 ovat kovaa valuuttaa.

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)