Antti Saarela palaa jääkiekon SM-liigan Lukkoon yksivuotisen sopimuksen turvin.

Kolme edelliskautta Ilvestä edustanut hyökkääjä on Lukko-perheelle jo entuudestaan vanha tuttu: ensimmäiset luistimenpiirtonsa Liiga-jäillä mies teki juuri lehväspaidassa kaudella 2018–19. Tuolloin Saarela nakutti 24 otteluun tehot 2+8 ja kausittaiset tehopistemäärät ovat siitä asti olleet tasaisessa nousussa.

Saarelan viime kausi päättyi ennen aikojaan helmikuussa loukkaantumiseen ja ainakin heinäkuuhun asti treenaaminen on lähinnä kuntouttavaa. Tosipelien alkaessa kesäkuussa 21 vuotta täyttävän nuorukaisen pitäisi näillä näkymin olla kuitenkin täydessä iskussa.

– Tosi hyvät fiilikset paluusta Raumalle, kyl Lukko o aina Lukko. Oli iso halu palata takaisin kotiin, Saarela hehkuttaa.

– Lähdin nuorempana vähän jääräpäänä tavoittelemaan omaa juttuani. Kolmen vuoden aikana tuli kasvettua jonkin verran ja opin nauttimaan pelaamisesta uudella tavalla. Pelipaikalla ei niin väliä: nautitaan kentällä ja tehdään maaleja!

Saarelan itsensä lisäksi myös urheilujohtaja Kalle Sahlstedt odottaa ”oman pojan” paluuta Raumalle. Häneltä odotetaan tuovan tehopisteitä sinikeltaisille.

– Tärkeä sopimus meille. Antti on nuori pelaaja, joka on kehittynyt isoin harppauksin. Tulemme saamaan hänestä tulosyksikön pelaajan. Saarelan luisteluvoima on Liigan ehdotonta eliittiä, Sahlstedt sanoo.

Lähde: Lukon verkkosivut

Lue myös:Kaksi pelaajaa pihalle SM-liigaseurasta kesken sopimuskauden – toinen halusi itse lähteä

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)