Rasmus Ristolainen teki ensiesiintymisensä Philadelphia Flyersin riveissä viime yönä, kun Flyers kohtasi viime yönä Boston Bruinsin. Ristolainen missasi ensimmäiset ottelut ylävartalovamman vuoksi.

Ristolainen hyppäsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaukaloon. Buffalo Sabresista Philadelphiaan siirtynyt Ristolainen kellotti 18,5 minuuttia jäällä esiintyen mallikkaasti. Tilastoihin kertyi myös kaksi laukausta.

– Olen todella iloinen päästessäni vihdoin tositoimiin. Saatiin hyvä voitto, ja oma suoritukseni oli mielestäni ihan kohtalainen. Pelini ei tuntunut hankalalta, vaikka myönnän, että jotkut tilanteet olisi ehkä pitänyt pelata paremmin. Mutta kokonaisuutena pelasimme joukkueena hyvän pelin, Ristolainen analysoi NHL:n verkkosivujen mukaan.

Philadelphia on aloittanut kautensa mallikkaasti. Sillä on alla kaksi voittoa kolmesta pelistä ja yksi tappio voittomaalikilpailussa.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)