
Suomalaismediat uutisoivat viime keväänä, että Olli Jokinen olisi ollut halukas siirtymään HIFK:n päävalmentajaksi. Sopimus ei kuitenkaan toteutunut, koska HIFK halusi pitää kiinni Ville Peltosesta.
HIFK tyrmäsi väitteet. Sen mukaan uutinen ei pitänyt paikkaansa.
Nyt myös Jokinen itse on kommentoinut HIFK-väitteitä. Hän toteaaKiekkouutiset.fi -sivustolle, ettei jutussa todellakaan ollut mitään perää.
Jokinen toimi päävalmentajana Jukureissa 2021-24. Suomalaismedia lyttäsi ensin Jokisen täysin, mutta Jokinen osoittikin olevansa kovan luokan päävalmentaja näpäyttäen näin kaukalon ulkopuolisia neropatteja.
Viime kauden jälkeen Jokinen siirtyi Ruotsiin. Hän toimii Timrån päävalmentajana.
Lue myös:Onko Lahdessa oikeasti jääkiekkokulttuuria? Karu tilanne on lävähtänyt kasvoille tällä kaudella