Jääkiekon Mestiksen Kiekko-Vantaa on tehnyt kauden 2022–23 kattavan sopimuksen keskushyökkääjä Juuso Kekaraisen ja maalivahti Mikko Holopaisen kanssa.
Kekarainen oli viime kaudella yksi Kiekko-Vantaan U20 -mestarijoukkueen hahmoista keväällä. Edustusjoukkueessa Kekarainen pelasi neljä ottelua tehoilla 1+1.
– Juusolta voidaan odottaa vahvaa kahden suunnan peliä ja Juuson taito-ominaisuudet ovat sellaiset, että eiköhän sieltä tehojakin tule. Kaikki eväät on breikata ensi kaudella. Juuso on Vantaan oma poika ja näitä omia kasvatteja on tärkeä pitää täällä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.
Holopainen jatkaa siis tolppien välissä myös ensi kaudella. Kiekko-Vantaan oma kasvatti on ensi kaudella toinen Lohen maalivahdeista.
– Mikko on supertunnollinen ja todella motivoitunut kehittämään itseään. Mikko on ollut pari vuotta tässä siinä roolissa, että on pelannut U20-pelejä ja vähän päässyt haistelemaan Mestis-maailmaa. Ensi kaudella hän on yksi meidän kahdesta maalivahdista, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.
Holopainen, 21, torjui viime kaudella neljässä Mestis-ottelussa.
Lue myös:Kaksi pelaajaa pihalle SM-liigaseurasta kesken sopimuskauden – toinen halusi itse lähteä
































