Hallitseva Suomen mestari Rauman Lukko avasi maanantaina puolivälieräsarjan Tapparaa vastaan. Tappara vei avauspelin maalein 5-3.
– Tappio tietenkin aina harmittaa, se on ihan selvä. Ihan hyvä ja ennakkoluuloton lähtö saatiin peliin, mutta Tappara oli erittäin vahva toisessa erässä ja meni johtoon siinä. Huomenna yritetään uudestaan, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen summasi.
Lukko pääsi alussa iskemään ja meni nopeasti 2-0-johtoon avauserässä. Mitään kaneja hatusta ei kuitenkaan vedelty.
– Kyllä me tiedämme, minkälainen joukkue Tappara on. Niin kauan ollaan pelattu jo vastakkain. Ei tässä vaiheessa enää mitään yllätyksiä tule, eikä kukaan lähde identiteettiään muuttamaan, Virtanen kuittasi.
Tappara meni toisessa erässä menojaan ja 3-2-maalin jälkeen Lukko vaihtoi maalivahtia. Tarkoituksena oli herätellä joukkuetta.
– Jotain meidän piti tehdä siinä, että saatiin uutta uskoa ja lähtöä siihen, Virtanen sanoi.
Videotarkistukset olivat illan yksi teemoista. Lukolle jäi jossiteltavaa.
– Ainahan niistä jää jossiteltavaa, mutta ei se nyt auta yhtään mitään. Ei muuta kun eteenpäin, Virtanen sanoi.
































