
SM-liigassa tällä kaudella flopannut Turun Palloseura on pestannut KiekkoUutisten lähteiden mukaan nimekkään valmennuskaksikon.
Toni Söderholmista, 47, tulee Tepsin päävalmentaja ja NHL-legenda Mikko Koivusta, 42, apuvalmentaja.
Koivujen perhe on ollut ja on edelleen vahvasti mukana kasvattajaseuransa toiminnassa. Mikon isoveli Saku Koivu toimii TPS:n hallituksessa. Sakun ja Mikon isä Jukka Koivu toimi takavuosina kahteen eri otteeseen TPS:n päävalmentajana.
Söderholm muistetaan pelaajana HIFK:sta ja hän on tehnyt valmentajauraa seurajoukkuetasolla Saksassa ja Sveitsissä. Saksan maajoukkueen Söderholm luotsasi MM-kisoissa neljänneksi 2021.
TPS pisti tänä keväänä pihalle päävalmentaja Tommi Miettisen. Saman pesuveden mukana lähti myös urheilutoimenjohtaja Rauli Urama.