Oulun Kärppien kausi on ollut SM-liigassa vuoristorataa. Välillä oululaiset ovat pelanneet hyvin ja välillä taas todella heikosti.
Lauantaina oli se parempi päivä ja Kärpät kaatoi JYPin 4-1.
Kärpät tuli luukuista ulos vauhdilla ja teki ottelun kaikki maalinsa jo avauserässä.
– Hyvä ensimmäinen erä ja oltiin siinä tehokkaita ja karattiin sen ansiosta tänään voittoon. Sitten oli pitkä matka peliä jäljellä ja JYP nosti kaasua. Meillä näkyi se tilanne, että meillä on ollut vähän vaikeaa viime aikoina. Häviämisen pelko on aika kova ja ruvettiin vähän söhlää kiekon kanssa. Onneksi Patrik Rybar oli mies paikallaan, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner totesi ottelun lehdistötilaisuudessa.
Kärpät taistelee vielä loppuun asti suorasta pudotuspelipaikasta eli paikasta kuuden parhaan joukkoon. Lauantaina sillä olikin ns. pakkovoiton paikka.
– Tänään meille ei kelvannut tästä ottelusta mikään muu kuin voitto ja se saatiin. Annoimme itsellemme vielä mahdollisuuden taistella siitä suorasta pudotuspelipaikasta kuuden joukkoon. Tapparaa vastaan päästään haastamaan mahtavat tuplamatsit. Otetaan tästä iloa ja rentoutta mukaan, Manner suunnitteli.
































