NEWARK, NEW JERSEY.Yhden ottelun suuruinen otos on pieni, mutta maalivahti Kaapo Kähkösen NHL-ura vaikuttaa lupaavalta.
Kähkönen, 23, pelasi tiistaina ensimmäisen NHL-kamppailunsa. Tuloksena oli heti voitto: Minnesota Wild kaatoi vieraissa New Jersey Devilsin maalein 3-2.
– Nyt on tietenkin onnellinen hetki, mutta kai tämän vasta vähän myöhemmin tajuaa, Kähkönen kommentoi Wildin kopissa pelikamat kassiin nakeltuaan.
Maalivahtivalmentaja Bob Mason kommentoi ytimekkäästi Kähkösen ”pelanneen solidin ottelun”. Valmentaja Bruce Boudreau taas kehaisi, ettei Kähkönen jännittänyt ensi-iltaansa lainkaan. Suomalaismaalivahti vahvisti asian laidan.
– Oikeastaan hotellilla ennen matsia olo oli aika tavallinen. Ennemminkin piti rauhoitella itseään, ettei innostuisi liikaa.
– Kauden alla harjoitusottelu Winnipegiä vastaan ei mennyt niin hyvin, mutta se oli hyvä ja valmistava kokemus. Olen jo pelannut aika paljon tällä kaudella (AHL:ssä), ja jääkiekkoahan se NHL:kin vain on. Yritin kai vaan pelata samalla tavalla kuin tähänkin asti.
Prudential Centerissä käydyssä ottelussa Kähkönen ei totisesti hötkyillyt. Kun Devils alkoi vihdoin saada laukauksia Wildin maalia kohden, hoiteli suomalainen ne eleettömästi. Kumpikaan Devilsin osumista ei mennyt Kähkösen piikkiin. Kaiken lisäksi hän vaikuttaa varsin fiksulta kaverilta, ja pohjoisamerikkalaistenkin toimittajien kanssa hän rupatteli kuin vettä vaan.
Ykkösmaalivahti Devan Dubnyk palannee pian vahvuuteen. Hänen kakkosenaan pelaaminen olisi Kähköselle loistavaa oppia. Wildin NHL-joukkueessa Kähkönen saa lisätukea muun muassa kapteeni Mikko Koivulta. Tukea ovat vuosien varrella antaneet myös omat vanhemmat, jotka lensivät todistamaan jälkikasvunsa NHL-ensi-iltaa.
– Debyytti oli varmasti heillekin hieno kokemus. Oli tärkeää minullekin, että he pääsivät peliin. Ehdin tavata heidät nopeasti maanantaina, kun he saapuivat, ja täytyy mennä nytkin ennen kuin bussi lähtee, huikkasi Kähkönen kohteliaasti ja katosi hallin käytävään.
Pasi Tuominen
Newark, New Jersey
































