Jokerit on viime viikkoina ollut tiuhaan otsikoissa, vaikka seuralla ei ole tällä hetkellä edustusjoukkuetta missään aikuisten sarjassa.Teemu Selänteen Naurava Narri ei saanutkaan perustaa Jokereiden SM-liigajoukkuetta, kun tilanne tuli toinen taho, joka ei vieläkään ole tullut julkisuuteen.
Teemu Selänne paljastaaHelsingin Sanomien haastattelussa, että Joel Harkimo oli todellakin ostanut Jokerit ja halusi Selänteen sekä Nauravan Narrin toisen johtohahmon Keijo Säilynojan mukaan. Selänne ja Säilynoja eivät suostuneet.
Joel Harkimo ei paljastanut rahoittajaansa Selänteelle. On huhuttu, että rahoittajana toimisi Joelin isä Harry Harkimo, joka on kuitenkin kiistänyt moiset väitteet. Samoin kiisti Jokerit ry.
Joel Harkimo twiittasi viime keskiviikkona, ettei ole Jokereiden keulahahmo. Selänteen kommentin perusteella Joel Harkimo olisi kuitenkin ollut hankkeen pääjehu, vaikka muuta julkisesti väittikin.
Naurava Narri-hanke kaatui viime kädessä siihen, ettei se halunnut kustantaa Jari Kurrin vaatimaa noin 500 000 euroa, johon olisi sisältynyt fanituotteita ja muita Jokereiden käyttämättömiä oheistarvikkeita. Kurri edellytti myös Jokereiden toimistohenkilökunnan palkkaamista uudelleen.
Jokereiden SM-liigaprojektin uusi taustaryhmä ei edelleenkään ole tullut julkisuuteen. Ilmeisesti on tajuttu, ettei SM-liiga tulisi hanketta hyväksymään, jos Joel Harkimo olisi mukana taustalla Hjallis Harkimosta puhumattakaan. Myihän Hjallis Jokerit KHL:ään 2013.
Uusi keulahahmo tarvitaan pian, sillä Jokereiden pitäisi jättää hakemus SM-liigaan liittymisestä lokakuuhun mennessä. Aika alkaa käydä vähiin.
Jokerit ry tiedotti tilanteesta viime viikolla seuraavasti:
”Taustayhtiön muista takana olevista tahoista ja rahoittajista Helsingin Jokerit Ry ei puhu vielä julkisuuteen, koska asiaa koskevat neuvottelut ovat vielä kesken. Toivommekin työrauhaa projektillemme, jonka päämääränä on palauttaa Jokerit suomalaiseen sarjajääkiekkoiluun kaudelle 2023–24. Tiedotamme lisää projektista ja taustayhtiöstä, kun tiedotettavaa on”.
Mikäli Jokereiden SM-liigaprojekti uuden rahoittajan toimesta ei toteudu, saanee Jari Kurri Jokerit-väen vihat niskoilleen. Selänne kumppaneineen olisi pelastanut Jokerit, mutta Kurri piti noin puolen miljoonan euron vaatimuksestaan kiinni ja torppasi Naurava Narri-hankkeen.
Lue myös:Naisleijonat hotkaisi Japanin – Susanna Tapani teki tehokkaan paluun

































