Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua. HIFK palasi pitkän tauon jälkeen kehiin ja TPS nappasi arvokkaan voiton.
HIFK kaatoi Pelicansin Helsingissä 3-2 ja TPS oli samoin lukemin parempi Ässiä.
Pitkä tauko peleistä ei juurikaan näkynyt kotijoukkueen otteissa avauserässä. HIFK oli energinen ja johtiottelua 1-0 ensimmäisen erän jälkeen.
HIFK siirtyi johtoon jo ajassa 06.44. Teemu Tallberg tarjoili ja Sebastian Dyk iski maalin edestä illan avausmaalin.
Toisen erän alku oli myös pirteä kotijoukkueelta. Teemu Tallberg vei HIFK:n heti erän alussa 2-0-johtoon, mutta Casimir Jürgens kavensi vain hetkeä myöhemmin.
Erän viimeisen maalin teki kuitenkin jälleen HIFK, kun Miro Väänänen ohjasi luistimellaan HIFK:n kahden maalin karkumatkalle.
Erän lopulla kuohahti, kun lahtelaisten Antti Tyrväinen taklasi selästä HIFK:n kultakypärä Alex Broadhurstia laidan lähellä ja sai 2+10-minuuttisen. Amerikkalainen Broadhurst poistui tilanteen jälkeen suoraan koppiin, eikä pelannut enää ottelussa.
Päätöserässä Pelicans tuli paremmin ja paremmin peliin mukaan ja sai erän alussa 2-3-kavennuksen. Aleks Haatanen kavensi erän alussa, mutta enempää osumia ei enää nähty, joten HIFK pääsi palaamaan peleihin voitokkaana. Pelicansille tappio oli ikävä suoran pudotuspelipaikan metsästyksen kannalta. Se on sarjassa nyt kahdeksantena, HIFK toisena.
Turussa TPS voitti Ässät 3-2. Ottelu ratkesi toisessa erässä, missä Aarne Intonen ja Topias Haapanen veivät TPS:n 3-1-johtoon. Josh Kestner vastasi turkulaisten avausmaalista. TPS on sarjassa kolmantena, Ässien kausi päättyy runkosarjaan.
Lappeenrannassa SaiPalla ei ollut jakoja KooKoota vastaan. Vierailijat olivat parempia maalein 3-0 Kasper Björkqvistin, Samuli Ratisen sekä Christian Thomasin maaleilla. KooKoon pudotuspelipaikka on jo varmistunut, SaiPan kausi päättyy runkosarjaan.
































