HELSINKI.HIFK palasi perjantaina lähes kuukauden mittaiselta tauolta SM-liigakaukaloon, kun se kohtasi Pelicansin.

HIFK:n koronakaranteeni ei näkynyt kahdessa ensimmäisessä erässä juurikaan ja se riitti varmistamaan 3-2-voiton.

HIFK oli joukkueena ollut tauolla lähes kuukauden, mutta vielä pidempi tauko oli alla joukkueen nuorella tähtisentterillä Anton Lundellilla. Hän oli pelannut edellisen ottelunsa yli kaksi kuukautta sitten.

– Kyllähän tässä muutama viikko ehti vierähtää edellisestä matsista. Yllättävän kauan siinä meni, mutta oli kiva päästä tänään pelaamaan. Totta kai voitto on aina voitto ja se lämmittää. Muutenkin ihan pirteä startti. Totta kai vielä pystyy parantamaan, mutta oli hyvää kokonaisvaltaista pelaamista tänään, ei ollut siinä mielessä hätää, Lundell kommentoi ottelun jälkeen.

HIFK:n ja Lundellin otteet olivat kahden ensimmäisen erän aikana jopa yllättävän virkeitä, mutta kolmas erä meni puolustustaisteluksi.

– En oikeastaan tiedä, mikä siinä oli. Pelicans oli aika hyvä kolmannessa erässä. Ehkä se juuri voi hieman vaikuttaa, kun ei ole hetkeen pelannut. Olimme vähän purjeissa, mutta silti pystyimme voittamaan. Se oli hyvä merkki, Lundell sanoi.

Pitkä pelitauko ei voinut olla näkymättä. Peliä ei voi harjoitella muuten kuin pelaamalla. Lundell myönsi ottelun jälkeen, että ennen peliä hieman mietitytti.

– Ainakin itselläni on tuntunut hyvältä treeneissä ja on ollut hyvä vauhti päällä. Vähän pidempi tauko tuli ja vähän mietitytti, että mitäköhän tästä tulee ja osaako enää edes pelata, mutta ihan hyvinhän se meni. Varsinkin joukkueena pelasimme pirun hyvin tänään. Vähän se ehkä yllätti, mutta toisaalta meillä on niin hyvä joukkue, että aika luottavaisin mielin lähdimme pelaamaan ja nauttimaan.

HIFK joutuu heti karanteenista palattuaan kovan kuorman keskelle, sillä joukkue kohtaa Pelicansin heti huomenna lauantaina uudestaan ja tiistaina se pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa Vaasan Sporttia vastaan.

– Huominen tulee nopeasti, mutta yllättävän hyvältä tuntui tänään. Oli ehkä valmistautunut vielä lujempaan kamppailupelaamiseen, mutta hyvä, ettei tullut niin pahasti silmille ja totta kai vielä pystyy parantamaan pikkujuttuja ja ottamaan tästä hyvät asiat mukaan, Lundell mietti.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)