HIFK voitti tiistaina SM-liigan puolivälierissä Kärpät toisen kerran ja laittoi sarjan jo katkolle.
Helpolla voitto ei irronnut. HIFK johti jo 4-1, mutta Kärpät pakotti pelin jatkoeriin.
– Tiukka ja tasainen peli oli tämäkin. Vähän erilainen luonne oli pelissä kuin eilen sillä tavalla, että molemmat joukkueet saivat vähän enemmän maalipaikkoja ja tuli enemmän jäähyjä, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen summasi.
HIFK:lta pääsi ote kirpoamaan 4-1-johtoasemassa. HIFK pääsi jokseenkin helpolla isoon johtoon, eikä Kärpät suostunut luovuttamaan.
– Tietenkin 4-1-johto menetettiin. Ehkä ei oltu ihan 4-1 parempia siihen mennessä, mutta ei oltu kyllä 3-0 huonompiakaan lopussa. Viidellä viittä vastaan oltiin parempia, mutta erikoistilanteissa 60 minuuttia perässä. Parasta antia oli se, että vaikka vastustaja tuli tasoihin, niin meiltä ei sellainen aktiivisuus ja rohkeus hävinnyt pelaamisesta missään vaiheessa, Pikkarainen mietti.
HIFK ei ainakaan tietoisesti nostanut jalkaa kaasulta, mutta toisaalta Kärpät tuli etenkin päätöserään vahvasti.
– Vaikea sanoa. Ei siihen ainakaan pyritty. Tietysti 1-4-tappioasemassa se on aina vastustajalleall inja riskien ottamista ja se heiltä onnistui. Jatkoajalla meidän aktiivisuus oli kuitenkin hyvää luokkaa ja siinä mielessä ei ollut vääryys, että saatiin ylivoima ja tehtiin siitä maali.
Korona on puhuttanut HIFK:n kohdalla paljon, mutta ainakaan tiistaina ei näyttänyt siltä, että happi olisi helsinkiläisiltä loppumassa.
– Ei väsytty. Tietenkin kaksi peliä kahteen päivään ja se on molemmille joukkueille sama ja Kärpätkin on aika pelannut. Ihan miehekkäästi jaksettiin kyllä, Pikkarainen kiitteli.
Sarja jatkuu torstaina Oulussa. Silloin HIFK:lle tarjoutuu ensimmäinen ottelupallo lähettää Kärpät kesälomalle.
Teksti Ville Hirvonen
































