NEW YORK.Jääkiekkoilija Valtteri Filppula kertoo, että NHL-uran jatkuminen Philadelphia Flyersissä liippasi läheltä. Hänen edellinen sopimuksensa umpeutui kesällä.

– Ei se ihan selvä tilanne ollut. Kauden jälkeen oli semmoista juttua, että saattaisin jatkaa Flyersissä, Filppula kertoi lauantaina New Yorkissa.

Filppulasta tuli rajoittamaton vapaa agentti. Apajille ilmestyi New York Islanders. Islandersin kanssa suomalaishyökkääjä solmi vuoden mittaisen ja 2,8 miljoonan dollarin arvoisen kontrahdin – heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli 1. heinäkuuta.

– Kaikki tapahtui nopeasti. Kun mahdollisuus tuli, halusin tarttua vaihtoehtoon heti enkä alkanut odotella muuta.

– Sopimustilanteen takia menivät MM-kisatkin ohi, mutta tyytyväinen olen valintaan. Täällä on hyvä, nuori porukka, ja pelillisesti kauden alku on ollut ihan hyvä, sanoo Filppula.

Islanders voitti avausottelussaan Carolina Hurricanesin. Lauantaina joukkue pelasi kotiavauksensa, sen vierasjoukkue Nashville Predators vei nimiinsä maalein 4-3. Filppula teki maalin molemmissa kamppailuissa.

Filppula on pelannut NHL:ää myös Detroit Red Wingsissä ja Tampa Bay Lightningissa. Vuonna 2008 hän oli voittamassa Detroitille Stanley Cupia.

Pasi Tuominen
Brooklyn, New York

https://twitter.com/PasiTuominen/status/1048779339762991104

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)