Jääkiekon SM-liigassa pelattiin lauantaina kauden kuudes ja samalla viimeinen Satakunnan paikallispeli Ässien ja Lukon välillä.
Lukko vei kaikki kuusi kohtaamista ja oli lauantaina parempi maalein 5-2.
Satakunnan paikallispelit ovat tältä kaudelta surullista luettavaa porilaisten näkökulmasta. Lukko vei pisteet peleistä 18-0 ja maaliero oli kuudessa ottelussa masentava 36-10 Lukon eduksi.
Ässien kausi päättyy runkosarjaan. Päävalmentaja Ari-Pekka Selin ei halunnut kauden viimeisen derbyn jälkeen selitellä mitään.
– Lukolle pitää antaa hatunnosto siitä, millaista jääkiekkoa he pelaavat. Me ei päästy siihen kiinni koko kauden aikana. Kuusi kertaa turpiin, Selin sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Siihen ei ole mitään seliteltävää, Selin jatkoi.
Selinin mukaan Ässien peli ei ole kehittynyt kauden aikana. Sen kausi päättyy runkosarjaan täysin ansaitusti.
– Pelissä ei ole mitään uutta. Me löydetään tapoja pelien sössimiseen. Tänään oli aihioita, mutta jotain tapahtuu korvien välissä. Luottamus meidän touhuun tai jotain. Ei nappaa tai ei huvita, Selin latasi.
































