Jääkiekon SM-liigassa pelattiin lauantaina kuusi ottelua. Porissa pelattiin kauden kuudes ja samalla viimeinen Satakunnan paikallispeli.

Lukko oli jälleen Ässiä parempi ja voitti 5-2.

Näin ollen Lukko voitti kaikki kauden kuusi kohtaamista ja on selvä Satakunnan herra. Ässät on ottanut pisteitä Lukolta edellisen kerran yli vuosi sitten.

Ässät avasi ottelun maalihanat, kun Niklas Appelgren vei porilaiset johtoon reilun seitsemän minuutin jälkeen. Erätauolle päästiin kuitenkin tasatilanteesta ja sen varmisti Thomas Gregoire tasoitusmaalillaan.

Toisessa erässä Lukko karkasi. Raumalaisten ylivoimapeli lähti toimimaan toisessa erässä ja Eetu Koivistoinen iski kiekon kahdesti reppuun ylivoimalla varmistaen Lukolle 3-1-johdon.

Päätöserässä Ässät sai vielä toivoa, kun Nicolai Meyer kavensi ylivoimalla ennen erän puoliväliä. Siihen Ässien kiri kuitenkin hyytyi, joten Lukko nappasi jälleen voiton. Mikko Petmanin 4-2-maali oli viimeinen niitti ja Daniel Audette teki vielä tyhjiin loppunumeroiksi 5-2.

Ottelussa ei enää panosta ollut: Lukko oli jo varmistanut aiemmin runkosarjan voiton ja Ässien kausi päättyy runkosarjaan.

Kierroksen rumimmat lukemat nähtiin Kouvolassa, missä KooKoo murskasi SaiPan 7-2.

KooKoolla oli useita hahmoja ottelussa, mutta parhaiten esille nousivat muun muassa kaksi maalia iskenyt Oskari Manninen ja tehot 1+1 iskenyt hyvän kauden pelannut Ahti Oksanen.

Oulussa nähtiin myös selvät lukemat, kun Kärpät kaatoi JYPin 4-1. Kärppien kaikki maalit syntyivät jo avauserässä. Oululaisten maaleista vastasivat Miihkali Teppo, Jussi Jokinen, Radek Koblizek sekä Juhamatti Aaltonen.

Lahdessa Pelicans raapi suoran pudotuspelipaikan kannalta äärimmäisen arvokkaan voiton, kun se kaatoi HIFK:n selvin 3-0-lukemin. HIFK voitti lahtelaiset eilen Helsingissä, mutta tänään HIFK:n jalka painoi. Osansa oli varmasti sillä, että HIFK oli ennen viikonloppua koronan vuoksi pelaamatta lähes kuukauden.

Vaasassa Sport yllätti KalPan. Se voitti 3-1. Niclas Lucenius, Mika Partanen sekä Juho Tommila tekivät vaasalaisten maalit.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Tappara voitti Ilveksen Tampereen viimeisessä paikallispelissä runkosarjan osalta. Tappara oli parempi maalein 5-2.

Pudotuspelipaikkojen ja sijoitusten kannalta kierros sekoitti pakkaa. Pelicans nousi nyt kuudenneksi ja suoraan pudotuspelipaikkaan kiinni. Ilves putosi puolestaan seitsemänneksi. KalPa on nyt kahdeksantena ja KooKoo yhdeksäntenä. Sijoitukset voivat vielä elää ratkaisevalla tavalla tiistaina, kun SM-liigan runkosarjassa pelataan viimeinen kierros.

SM-liigan tulokset lauantaina 10.4:
Ilves-Tappara 2-5
Kärpät-JYP 4-1
KooKoo-SaiPa 7-2
Pelicans-HIFK 3-0
Sport-KalPa 3-1
Ässät-Lukko 2-5

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)