Jääkiekon SM-liigassa pelataan lauantaina kuusi ottelua. Kierroksen rumimmat lukemat on nähty Kouvolassa.

KooKoo piti SaiPaa täysin pilkkanaan ja murskasi surkean kauden pelanneen SaiPan 7-2.

KooKoo meni menojaan jo kahden ensimmäisen erän aikana ja kaunisteli lukemia vielä päätöserässä.

KooKoolla oli useita hahmoja ottelussa, mutta parhaiten esille nousivat muun muassa kaksi maalia iskenyt Oskari Manninen ja tehot 1+1 iskenyt hyvän kauden pelannut Ahti Oksanen.

Oulussa nähtiin myös selvät lukemat, kun Kärpät kaatoi JYPin 4-1. Kärppien kaikki maalit syntyivät jo avauserässä. Oululaisten maaleista vastasivat Miihkali Teppo, Jussi Jokinen, Radek Koblizek sekä Juhamatti Aaltonen.

Lahdessa Pelicans raapi suoran pudotuspelipaikan kannalta äärimmäisen arvokkaan voiton, kun se kaatoi HIFK:n selvin 3-0-lukemin. HIFK voitti lahtelaiset eilen Helsingissä, mutta tänään HIFK:n jalka painoi. Osansa oli varmasti sillä, että HIFK oli ennen viikonloppua koronan vuoksi pelaamatta lähes kuukauden.

Vaasassa Sport yllätti KalPan. Se voitti 3-1. Niclas Lucenius, Mika Partanen sekä Juho Tommila tekivät vaasalaisten maalit.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Tappara voitti Ilveksen Tampereen viimeisessä paikallispelissä runkosarjan osalta. Tappara oli parempi maalein 5-2. Ässien ja Lukon välinen ottelu on edelleen kesken.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)