Sari Multala jatkoi avauspäivän otteitaan Laser radialin MM-regatassa Boltenhagenissa. Hän purjehti samat sijat kuin tiistaina eli 1 ja 8. Hän on nyt kokonaiskilpailussa neljäntenä.

– Ensimmäisessä tein aika lailla sen, mitä halusinkin. Kun vielä yksi vene kaatui edestäni ja pari muuta sortui pieniin virheisiin, pääsin nousemaan lopussa johtoon. Toisessa ajatukseni tuulen kääntymisestä ei ollut ihan oikea. Kahdeksas oli kohtuullinen sija, Multala summasi.

– Päivä oli rankka, kun tuuli oli melko kovaa, sää viileä ja satelikin.Multalalla on kisaa johtavaan Iso-Britannian Alison Youngiin vain kuuden pisteen matka.

Tuula Tenkasella oli myös kelpo päivä. Hän oli maalissa 3. ja 11, ja on nyt kokonaistilanteessa sijalla 15.

– Nyt oli parempi päivä kuin avauksessa. Onnistuin etenkin avotuulella hyvin, Tenkanen sanoi.

Joonas ja Niklas Lindgren ovat yhä tiukasti 470-luokan mitalikamppailussa kiinni. He ottivat päivän ensimmäisessä lähdössä varaslahdön ja tulivat toisessa 11:ntenä maaliin. Kokonaiskilpailussa suomalaiset ovat viidentenä.

– Pojat onnistuivat toisessa lähdössä taktisesti paremmin ja nousivat muutaman sijan loppua kohden, Lindgrenien valmentaja Petri Leskinen kertoi Barcelonasta.Lindgreneillä (33 pistettä) on matkaa hopeaan vain viisi pistettä. Kilpailua ylivoimaisesti johtava Australian tiimi on kerännyt neljässä päivässä vain kahdeksan pistettä.

Tapio Nirkko ei päässyt kevyen tuulen vuoksi Finn-jollallaan Falmouthin MM-vesille tänään lainkaan. Hän nousi silti tulosluettolossa pykälän ylöspäin viidenneksi, kun hänen edellään ollut diskattiin eilisen ensimmäisestä lähdöstä. Näin Nirkolla on piste vähemmän ja parempi sijoitus.Matkaa mitalisijaan on vain 13 pistettä.

– Huomiselle on luvattu kovempaa kelia, ja ohjelmassa on kolme lähtöä. Ei muuta kuin hyvä draivi huomiselle niin, että sijoitukseni top5:ssä säilyy.

Kilpailua johtaa kirkkaasti Iso-Britannian Ben Ainslie. Nirkon edellä on kaksi muutakin brittiä ja yksi tanskalainen, joiden maiden välisessä vertailussa Suomi on hienosti kolmantena.