Sari Multala ja Tuula Tenkanen aloittavat Laser radialin MM-regatan huomenna Saksan Boltenhagenissa.
– Tulin Saksaan suoraan onnistuneelta treenileiriltä Weymouthista. Paikka on jo tullut tutuksi, mikä johtuu lähinnä siitä, että Boltenhagen on todella pieni kylä, Sari Multala sanoi.
– Muutamien päivien perusteella voin sanoa, että odotettavisa on melko vaihteleva ja haastava kisa.
Samaa olosuhteista sanoo Tuula Tenkanen.
– Olen päässyt treenaamaan suunnitellusti ja hyvin vaihtelevissa keleissä. Purjehdimme tosi lähellä rantaa, joten tuulen kääntymisten ja puuskien lukeminen tulee olemaan tärkeää, Tenkanen kertoi.
– Miesten kisassa (Laser standard) huomasi jo, että kaikilla oli parempia ja huonompia päiviä. Yritän vain purjehtia yksi lähtö kerrallaan, Tenkanen jatkoi.
Multalalle kilpailu on ennen kaikkea harjoitus Weymouthia varten.
– Tämä on mahtava tilaisuus valmistautua olympialaisiin ja saada kilpailutreeniä maailman kovimpia naispurjehtijoita vastaan. Odotan innokkaasti kisojen alkua.
Multala sijoittui Perthin MM-kisoissa 2011 joulukuussa yhdeksänneksi. Tenkanen oli 11:s.
































