Valioliigaseura Manchester Cityn ja joukkueen argentiinalaistähden Carlos Tevezin välit näyttävät olevan lämpenemään päin. Edellisen kerran Tevez on ollut tositoimissa liigacupin ottelussa 21. syyskuuta Birminghamia vastaan.

Tevez ei ole pelannut Cityn paidassa sen jälkeen, kun hän kieltäytyi lämmittelemästä Bayern Müncheniä vastaan pelatun Mestareiden liigan ottelun aikana. Päävalmentaja Roberto Mancini hyllytti Tevezin ja on sittemmin sanonut, että Tevezin pelit Cityssä on pelattu.

Tevez on oleskellut kotimaassaan marraskuusta saakka, eikä hän löytänyt uuttaseuraa tammikuun siirtoikkunassa. Sky Sportsin mukaan Tevez palaa Englantiintiistaina ja hän saattaa olla mukana Cityn kokoonpanossa seuraavien kahden taikolmen viikon aikana.

Pitkään tulehtuneina olleita suhteita on saatu liennytettyä useita päiviäkestäneiden neuvottelujen tuloksena. Tevezin paluu onkin luultavasti enää kiinnimiehen pelikunnosta.

– Kulissien takana on käyty paljon neuvotteluja. Viimeisen kymmenen päivänaikana on käyty hyvin asiallisiakeskusteluja, ja jäätyneitä suhteitaon saatu sulamaan kummaltakin puolelta, Tevezin neuvonantajan avustaja PaulMcCarthy kertoi.

– Carlos haluaa palata ja hän haluaa jälleen pelata jalkapalloa. RobertoMancini on enemmäkin kuin avannut ovet hänelle, ja nyt on kyse enää siitä, ettähän pääsee jälleen kuntoon, McCarthy jatkoi.