Tuukka Rask on valittu jääkiekkoliiga NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Boston Bruinsin suomalaisveräjänvartija otti vastaan Vezina Trophyn Las Vegasissa tiistaina.

Rask sai toisena suomalaisena nimensä Vezina Trophyyn. Calgary Flamesia edustanut Miikka Kiprusoff koppasi palkinnon vuonna 2006.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Vezina Trophysta äänestävät NHL-seurojen toimitusjohtajat. Rask oli 16 general managerin papereissa ykkönen. Hän sai kuusi ääntä kakkoseksi ja viisi ääntä kolmanneksi eli kolme GM:a ei pitänyt suomalaista top 3 -sijoituksen arvoisena.

Rask sai kovan vastuksen Colorado Avalanchen Semyon Varlamovista. Venäläisvahdille kertyi äänestyksessä yhdeksän ykkössijaa, 13 kakkossijaa ja kuusi kolmossijaa.

Tampa Bay Lightningin Ben Bishop sijoittui general managerien äänestyksessä kolmanneksi ja Montreal Canadiensin Carey Price neljänneksi.

Dallas Starsin Kari Lehtonen oli yksi yhdeksästä ääniä saaneesta maalivahdista. Lehtonen oli yhden GM:n papereissa NHL:n kolmanneksi paras maalivahti.

Vezina Trophy on nyt mennyt Bostoniin kolme kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Tim Thomas sai pystin 2009 ja 2011.

Kiprusoff oli Vezina-äänestyksessä toinen 2004 ennen kuin sai palkinnon työsulun tuhoaman kauden jälkeen. Suomalaisista kakkoseksi äänestyksessä on sijoittunut myös Nashville Predatorsin Pekka Rinne vuonna 2011.

Rask oli vuosi sitten äänestyksessä viides. San Jose Sharksin Antti Niemi sijoittui kolmanneksi. Viime kauden paras veräjänvartija oli Columbus Blue Jacketsin Sergei Bobrovsky.

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)