
Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel olivat Ferrarilla tallikavereita vuosina 2015-18. Räikkösen mukaan Vettelillä oli erityinen tapa toimia varikolla.
Vettel tunnetaan varsin yksityiskohtaisena kuskina. Ei ole tavatonta nähdä Vetteliä muistikirjan kanssa merkitsemässä muistiinpanoja.
– Luonnollisesti hän on hyvä tyyppi. Meillä oli aina hyvä suhde, ja hänellä oli erittäin erityinen tapa tehdä töitä, Räikkönen kertoo Beyond the Grid -podcastissa.
Vettel on myös yksi niistä kuskeista, joka viihtyy varikolla pisimpään. Se ei Räikkösen mukaan suoraan kuitenkaan korreloi työnteon määrään.
– Mikä on kovaa työtä ja mikä ei? Mutta Vettelillä saattoi mennä aikaa, Räikkönen heittää.
Räikkösen mukaan jotkut kuskit saattavat jäädä varikolle hengailemaan näyttääkseen kiireisiltä ja työteliäiltä. Räikköistä moinen ei kuitenkaan kiinnostanut.
– Jos olet tehnyt työsi ja jäät vain varikolle kolmeksi ylimääräiseksi tunniksi, jotta lähtisit viimeisenä ja näyttääksesi hyvältä…Ihmiset saavat tehdä mitä haluavat. Minä teen oman työni, ja kun olen saanut kaikki tehtyä insinöörien kanssa, lähden, Räikkönen heitti.
Lue myös: Kimi Räikkönen teki autokaupat – myi tällaisen helmen