Kansainvälinen autoliitto FIA ja valmistajien yhdistys FOTA saivat Formula ykkösiin sovun viime keskiviikkona, mutta nyt sopu on vaarassa, sillä FIA:n puheenjohtaja Max Mosley poltti päreensä FOTA:n torstain tiedotustilaisuudessa kerrotuista kommenteista. Mosley vaatii talleja perumaan puheensa, tai muussa tapauksessa hän mitätöi sopimuksen.

Erityisen raivoissaan Mosley oli, että FOTA ilmoitti FIA:n senaatin puheenjohtajan Michel Boerin toimivan Formula ykkösten johdossa FIA:n toimesta siihen saakka, kunnes Mosleyn puheenjohtajakausi loppuu ensi lokakuussa. Mosleyn mukaan tämä ei pidä paikkaansa ja hän syyttää F1-talleja valehtelusta. Mosley on myös näreissään, että tallit väittävät hänen olevan diktaattori.

– Teimme Pariisissa sopimuksen, jossa oli määrä lopettaa vaikeudet Formula ykkösissä. Sovimme olennaisesti, että molemmat osapuolet antaisivat medialle totuudenmukaisen kuvan. Olinkin hyvin hämmästynyt kuultuani FOTA:n kertovan herra Boerin olevan formula ykkösten johdossa ja se on täysin valheellista. Lisäksi minun kerrottiin joutuneen vetäytymään, myös virheellinen tieto. Sekin on valheellinen väite, ettei minulla olisi roolia FIA:ssa lokakuun jälkeen, Mosley ilmoitti FOTA:lle lähettämässään avoimessa kirjeessä Autosportin mukaan.

– Väite siitä, että olisin diktaattori, on loukkaava. Se on suorastaan törkeä syytös FIA:n maailmanneuvostolle, jossa on 26 jäsentä. Jäsenet ovat äänestäneet kaikista F1:n säännöistä jo 1980-luvulta alkaen, Mosley lisäsi.

– Mikäli haluatte sopimuksen tulevan voimaan, täytyy FOTA:n välittömästi oikaista väitteensä. Virheelliset lausunnot tulee ehdottomasti korjata, Mosley kertoi ja antoi ymmärtää, että hän harkitsee sittenkin asettumista uudelleen ehdolle FIA:n johtoon, mikäli FOTA ei korjaa lausuntojaan.