Toimittaja Riku Rantala pureutuu ainakin vielä kerran Lahden vuoden 2001 dopingskandaalin saloihin Ruudussa julkaistussa dokumentissa.

Likaista lunta – Lahti 2001-dokumentissa pääsevät ääneen kaikki jupakan kannalta keskeiset henkilöt.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

STT julkaisi tammikuussa 1998 uutisen, jonka mukaan silloinen hiihtäjä Jari Räsänen olisi käyttänyt dopingia, tarkemmin sanottuna kasvuhormonia.

Hiihtoliitto raivostui väitteestä ja aloitti STT:tä vastaan varsin laajamittaiset oikeustoimet. Samaan aikaan kun STT:tä ryöpytettiin julkisuudessa, eräät tahot puljasivat Suomen Hiihtoliitossa kiellettyjen aineiden kanssa.

Riku Rantala keskusteli asiasta asiaa tutkineen KRP:n tutkijan Kimmo Nokkosen kanssa dokumentissa. Rantala kysyi Nokkoselta näin: ”Hiihtäjä Jari Räsänen ja hiihtoliiton johto tekevät tutkintapyynnön STT:n uutisesta ja kaksi viikkoa myöhemmin (Pekka) Vähäsöyrinki vie (Kari-Pekka) Kyrölle epohormonia”.

– No, se tarkka päivä on ajoittamatta, mutta osapuilleen tällaisessa aikaikkunassa liikutaan, Nokkonen vastaa dokumentissa.

Myöhemmin Hiihtoliiton touhu tuli julki koko karmeudessaan, kun peräti kuusi suomalaishiihtäjää jäi Lahden vuoden 2001 MM-kisojen yhteydessä kiinni urheilussa kiellettyjen aineiden käytöstä. STT:n vuoden 1998 uutisen aikaan suomalaiset olivat dopingin käytöstä kuitenkin vielä autuaan tietämättömiä.

Lue myös: Eero Hirvonen hämmästeli: – ”Surkealla vedolla pääsi noille mitoille”

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)