
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat palasi voittokantaan murskattuaan Pohjois-Irlannin Helsingin pakkaskelissä maalein 4-0. Teemu Pukkikin pääsi maalin makuun.
– Tosi hyvä fiilis jäi. 4-0 -voitto, Pukki summasi tuntemuksensa taiston tauottua.
Huuhkajilla oli alla kolme tappiota. Mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan olivat jo menneet, mutta motivaatiota löytyi silti.
– Puhuttiin itsellemme, että piti näyttää, että ne viime pelit olivat vahinko vain. Ei ole meidän taso, Pukki korosti valmistautumisesta.
– Alku oli ehkä vähän hakemista. Ei ollut helpot olosuhteet, mutta vakuuttava voitto tuli. Tästä on kiva lähteä San Marinoon ja sitä kautta maaliskuun tosi isoihin peleihin, Pukki jatkoi.
Huuhkajat vaihtoi taktiikkaa. Neljän puolustajan linja toimi hyvin ainakin Pohjois-Irlantia vastaan.
– Neljän linjalla pelattiin. Vähän eri taktiikka, kuin millä ollaan pelattu. Hyvin pystyttiin pelaamaan ja hienoja maaleja tehtiin, Pukki arvioi.
Pukki teki Huuhkajien kolmannen maalin. Viimeistely oli sitä laatua, jota Pukilta totuttiin näkemään Norwichissa ja Huuhkajissa 2018-19.
– Ihan magee maali. Jolle voitti hyvin sen pääpallon. Robinin kanssa pelattiin seinä. Katoin, että maalivahti oli vähän hassusti sijoittunut. Takanurkkaan sijoitin, Pukki kuvaili osumaansa.
Lisäksi Pukki antoi komean syötön Robin Lodin 4-0 -maaliin. Hän iloitsi Minnesota Unitedin seurakaverinsa puolesta.
– Tosi onnellinen olen Röbän puolesta olen. Se on ollut tosi pitkään sivussa. Pääsi pelaamaan pitkästä aikaa. Hienoa, että sai maalin tehtyä.
Ottelu Pohjois-Irlantia vastaan pelattiin seitsemän asteen pakkasessa. Pukki ei muista, milloin viimeksi olisi pelannut yhtä kylmässä kelissä.
– Siitä on varmaan aikaa. Viimeksi marraskuussa taidettiin pelata karsintoja kotona joku peli, mutta en tiedä, oliko silloin näin kylmä. Kyllä tuolla varsinkin siellä penkillä istuessa tuli kylmä. Puoliaika teki hyvää, että pääsi sisälle lämmittelemään.
Suomi päättää urakkansa karsintalohkonsa maanantaina vierasotteluun San Marinoa vastaan. Pukki korostaa, ettei mikään ole varmaa, vaikka Suomi otteluun ylivoimaisena suosikkina lähteekin.
– Ei me voida sinne takki auki lähteä. Mutta jos kentälle pääsen, niin kyllä mä maaleja haluan tehdä lisää. Kyllä me ihan tosissaan joudutaan menemään sinne, jos voitto halutaan.
Haastattelu: Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion
Lue myös:Teemu Pukki vietti komeaa tehoiltaa – Huuhkajat pesi kasvonsa murskavoitolla