Sami Pajari nappasi sunnuntaina päättyneessä Kreikan MM-rallissa äärimmäisen arvokkaan voiton.

Toyotalla ajava Pajari on edelleen WRC2-luokan mestaruustaistelussa mukana ja voitto Kreikasta nosti hänen osakkeitaan tuntuvasti taistelussa ruotsalaista Oliver Solbergia vastaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut. Pajari koki viimeisellä erikoiskokeella rengasrikon ja oli menettää voiton.

Pajari saapui maaliin kuitenkin 0,1 sekuntia nopeammin kuin Robert Virves ja otti näin dramaattisen voiton.

– Noin viisi kilometriä ennen maalia huomasin, että meillä oli rengasrikko, ja tajusin, että paras vaihtoehto oli ajaa maaliin asti eikä vaihtaa rengasta pätkällä, Pajari kertoi tiedotteessa.

– Kun saavuimme maaliin, yritin katsella ympärilleni tietäisikö joku mikä se tulos nyt oli, mutta oikein kukaan ei tuntunut tietävän. Kesti muutama minuutti saada selville, että voitimme, ja olihan se tietysti heti iso helpotus. Robertin kanssa oli hieno taistelu ja vielä tällaisessa hankalassa rallissa! Voitolla on suuri merkitys mestaruushaaveidemme kannalta ja niinhän se on, että tässä lajissa jokainen sekunnin kymmenesosa merkitsee, Pajari jatkoi.

Oliver Solberg ei ajanut Kreikassa. Hän johtaa WRC2-luokkaa edelleen, mutta eroa Pajariin on enää vain kolme pistettä.

Mestaruus ei ole kuitenkaan enää Pajarin omissa käsissä. Jos Solberg voittaa syyskuun lopulla ajettavan Chilen MM-rallin, on hän mestari, teki Pajari sitten itse omassa päätöskilpailussaan ihan mitä tahansa.

Lue myös: Toyotalle karu katastrofi – Jari-Matti Latvala teki karun tunnustuksen MTV:lle

Kuva: Rallypixels

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)