Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan pelinrakentajalegdenda Tom Brady hävisi ensimmäisen ottelunsa uudessa seurassaan sunnuntaina. Bradyn korvaaja New England Patriotsissa sen sijaan voitti ottelunsa. Iloisilla mielillä kautensa aloittivat myös uuteen kaupunkiin muuttanut Raiders sekä viime kauden MVP.
Brady edusti New Englandia 2000-19 ja voitti NFL:n mestaruuden eli Super Bowlin kuusi kertaa. Hän siirtyi viime kauden jälkeen Tampa Bay Buccaneersiin.
Tampa Bay hävisi sunnuntaina pelinrakentajalegendojen mittelössä New Orleans Saintsille vieraissa 23-34. Brady syötti kaksi touchdownia ja juoksi itse yhden, mutta hänen syöttönsä myös katkaistiin kahdesti. New Orleansin pelinrakentaja Drew Brees syötti kaksi touchdownia.
Tampa Bay johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen Bradyn juoksemalla touchdownilla 7-0. New Orleans käänsi kamppailun lopullisesti edukseen jo toisen 15-minuuttisen alussa. Keskushyökkääjä Alvin Kamara teki TD:n ensin Breesin syötöstä ja sitten itse juoksemalla.
New Orleans johti hetki tauon jälkeen 24-7. Tampa Bay nousi vielä seitsemän pisteen päähän ennen kuin New Orleans laittoi homman lopullisesti pakettiin viimeisellä neljänneksellä.
Cam Newton on Bradyn korvaaja New Englandissa. Newton edusti Carolina Panthersia 2011-19 ja hänet valittiin NFL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi viisi vuotta sitten.
New England kukisti Miami Dolphinsin kotonaan 21-11. Newton ei syöttänyt yhtään touchdownia, mutta juoksi itse kaksi. Hän eteni juoksemalla yhteensä 75 jaardia eli eniten kaikista Patriots-pelaajista. New England katkaisi Miamin pelinrakentaja Ryan Fitzpatrickin syötön peräti kolme kertaa.
Las Vegas Raiders löi Carolinan vieraissa 34-30. Raidersin keskushyökkääjä Josh Jacobs rynni peräti kolme touchdownia. Vieraiden pelinrakentaja Derek Carr syötti yhden TD:n.
Las Vegas johti viimeiselle neljännekselle lähdettäessä 27-15. Carolina teki sitten kaksi touchdownia ja käänsi tilanteen hetkeksi edukseen. Jacobsin kolmas TD neljä minuuttia ennen loppua toi Raidersille kuitenkin voiton.
Raiders pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Las Vegasissa viikon päästä maanantaina. Tuliterälle Allegiant Stadiumille saapuu vieraaksi New Orleans.
Viime kaudella NFL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu pelinrakentaja Lamar Jackson johdatti Baltimore Ravensin 38-6 -kotivoittoon Cleveland Brownsista. Jackson syötti kolme touchdownia ja rynni itse 45 jaardia. Tulokaskeskushyökkääjä J.K. Dobbins ja sisempi laitahyökkääjä Mark Andrews tekivät Ravensille kaksi touchdownia mieheen.
NFL:n runkosarjan ensimmäinen kierros pelataan pakettiin maanantaina.
NFL sunnuntaina (13.09.2020):
Atlanta – Seattle25-38
Buffalo – NY Jets27-17
Detroit – Chicago23-27
Minnesota – Green Bay34-43
New England – Miami21-11
Washington – Philadelphia27-17
Carolina – Las Vegas30-34
Jacksonville – Indianapolis27-20
Baltimore – Cleveland38-6
Cincinnati – LA Chargers13-16
New Orleans – Tampa Bay34-23
San Francisco – Arizona20-24
LA Rams – Dallas20-17
NFL maanantaina (14.09.2020):
NY Giants – Pittsburgh
Denver – Tennessee
NFL torstaina (10.09.2020):
Kansas City – Houston34-20
































