Suomen Hiihtoliitto on valinnut mäkihypyn valmennusryhmät kaudelle 2015–16. A-maajoukkueessa on vain kolme urheilijaa: Janne Ahonen, Jarkko Määttä ja Lauri Asikainen. Lisäksi valittiin viisi urheilijaa A-haastajiin sekä 13 urheilijaa Team Lidl 2017-ryhmään.

Viime vuosien kärkinimistä Anssi Koivuranta pitää välivuoden. Sami Niemi ja Ville Larinto eivät puolestaan tässä vaiheessa halua sitoutua maajoukkuetoimintaan.

– Sami ja Ville eivät lopeta, mutta haluavat jättää tulevaisuutensa vielä auki. A-maajoukkueen osalta on tietyt kriteerit, joten siksi ryhmä on kohtalaisen pieni. Meillä on kuitenkin taustalta nousemassa vahva haastajaryhmä, jossa on nuoria ja nälkäisiä urheilijoita, kuten Niko Kytösaho. A-maajoukkue ja A-haastajat tulevat leireilemään tiiviisti yhdessä, päävalmentaja Jani Klinga sanoo.

Maajoukkuetoiminta alkaa Jyväskylässä 21. toukokuuta testeillä. Ensimmäinen leiri on 1. –4. kesäkuuta Kuopiossa.

Anssi Koivuranta pitää välivuoden

Anssi Koivuranta ottaa mäkihyppääjän uransa osalta aikalisän ja pitää välivuoden. Vähitellen ja ilman draamaa kypsynyt päätös oli lopulta helppo, sillä Koivuranta tietää myös, mitä huipputasolla menestyminen vaatii niin fyysisesti kuin henkisestikin.

– Tämä tuntui parhaalta päätökseltä. Nyt, kun pitäisi alkaa treenata, sisäistä motivaatiota ja paloa ei löydy niin paljon, että tulevaan kauteen olisi järkevää lähteä. Siksi otan nyt ainakin välivuoden, mitään lopullista päätöstä en halua urastani vielä tehdä. MM-kisat 2017 ovat vielä mielessä, ja Lahteen muuttokin oli kotikisoja silmällä pitäen. Nyt on tärkeää hoitaa polvet ja selkä siihen kuntoon, että tiedän, että täysillä Lahden kisoja kohti harjoittelu olisi niiden puolesta mahdollista. Pidän vuoden breikin, ja katson, tuleeko sitä motivaatiota ja paloa, että uraa kannattaa jatkaa. Kun olen 11 vuotta tehnyt ammattiurheilua, on tauko hyväksi pääkopallekin. Tulen myös pitämään itseni sen verran kunnossa, ettei tarvitse sitten alkaa treenata, että voi treenata. Tulee jumppailtua ja kuntoiltua, Koivuranta sanoo.

Päätöstään hän mietti rauhassa ajan kanssa. Tausta juontaa jo viime kauteen. Talvi oli Koivurannalle vaikea, ja hän vihelsikin pelin poikki ja päätti kautensa jo helmikuussa ennen MM-kisoja.

– Harjoituskaudella alkukesä lähti hyvin. Oli kova motivaatio ja halu tehdä hyvä kausi. Oli tullut hyvä boosti edelliskaudelta. Sitten alkoi tulla probleemaa, välillä vaivasi selkä ja välillä polvet, joten jouduin soveltamaan harjoittelua ja tekemään kompromisseja. Minulle kova treenaaminen on ollut aina merkittävää myös itseluottamukselle. Tilanne nakersi vähän pääkoppaa, ja aloin miettiä, ettei välttämättä tulekaan niin hyvä kausi kuin on toivonut. Oli todella vaikea kausi. Talvella vaikka mitä yritin, en saanut hommaa aukeamaan. Se turhautti todella paljon, kun olin kaikkeni yrittänyt treenikaudella. Helmikuussa halusin ottaa etäisyyttä lajiin ja mietintätaukoa siihen, mitä jatkossa teen, Koivuranta taustoittaa.

Suomen A-maajoukkue:

Janne Ahonen, Lahden Hiihtoseura
Jarkko Määttä, Kainuun Hiihtoseura
Lauri Asikainen, Kuusamon Erä-Veikot

A-haastajat:

Antti Aalto, Kiteen Urheilijat
Sebastian Klinga, Lahden Hiihtoseura
Niko Kytösaho, Lahden Hiihtoseura
Juho Ojala, Kuusamon Erä-veikot
Harri Olli, Ounasvaaran hiihtoseura

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)