Turkin Samsunissa joulukuun 16.-22. päivä pidettäviin koripallon A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kerääntyy tänään perjantaina 9.12. Kisakallioon. Kutsutusta 14 pelaajasta valitaan EM-kisojen lopullinen kisajoukkue.
Alkuperäisesti EM-kisat piti alkaa heinäkuun lopussa, mutta ne päätettiin lykätä myöhemmäksi Turkissa kesän aikana olleiden levottomuuksien takia. Tiukan aikataulun vuoksi EM-kisoja muokattiin niin, että lohkovaiheen jälkeen kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin. Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet taas pelaavat sijoista 9.-16.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa EM-kisojen B-alkulohkossa isäntämaa Turkin, Saksan ja Kreikan. Viisi korkeimmalle sijoittunutta joukkuetta EM-kisoissa ansaitsevat paikan vuoden 2017 19-vuotiaiden EM-kisoihin.
Lähde: Koripalloliiton tiedote.

































