Video: Sportivo TV

Venus Williamsin paluu kilpatennikseen alkaa näyttää yhä kiusallisemmalta. Williamsin tappioputki kasvoi US Openin avauskierroksella.

46-vuotias tennislegenda kohtasi US Openin avauskierroksella Sofia Keninin ja hävisi suoraan erin 2-0 (6-2, 7-6). Tappio oli Williamsille WTA-tason otteluissa jo 15. peräkkäinen.

Ottelu alkoi vasta kello 00.13 maanantain vastaisena yönä, mikä oli US Openin historian myöhäisin ottelun aloitus. Ottelun lopputulos saatiin vasta hieman kello kahden jälkeen.

Maailmanlistalla vasta sijalla 611 oleva Williams esiintyi US Openin kaksinpelissä ennätyksellisen 26. kerran. Hän on kuitenkin voittanut viimeksi Grand Slam -turnauksen kaksinpeliottelun Wimbledonissa vuonna 2021.

Tappio nosti jälleen esiin kysymyksen siitä, pitäisikö Williamsin jatkaa kaksinpelissä. Hänen villin kortin turvin saamansa paikka pääsarjassa on jo herättänyt keskustelua, sillä ensimmäisen kierroksen häviäjä kuittaa US Openissa 140 000 dollarin palkintosumman, joka voisi olla nuorelle alempien rankingtasojen pelaajalle valtavan merkittävä.

Vaikka viime vuosina menestys on jäänyt vähäiseksi, niin hänen meriittilistansa ja ansionsa ovat kiistattomat. Hän on voittanut urallaan seitsemän Grand Slamin kaksinpelin mestaruutta, 14 nelinpeliä sekä neljä olympiakultaa.

Hänet nähtiin US Openissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1997.

Williamsin seuraava koitos on tarkoitus pelata nelinpelissä hänen sisarensa Serena Williamsin kanssa torstaina.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)