Perjantaina Vuelta a Burgosin toiseksi viimeisellä etapilla kolariin joutunut ja kätensä loukannut Jaakko Hänninen joutuu jättämään tällä viikolla alkavan Espanjan ympäriajon väliin. Hän loukkasi myös polveaan, mutta polven vammoja vielä tutkitaan tarkemmin.

Hän on nyt kotonaan Nizzassa Ranskassa toipumassa vammoistaan. Hän ei ehdi toipua ajoissa Vueltaan.

– Minulla todettiin pikkusormessa murtuma ja nyt käteni on kipsattu. Pikkusormen paraneminen vie sen verran aikaa, että ei olisi ollut viisasta lähteä yrittämään kolmen viikon kilpailua. Teimme päätöksen yhdessä joukkueen kanssa. Ja polveni tilanne on vielä vähän avoinna. Se selviää lähipäivinä, Hänninen kertoo TWD-Länkenin tiedotteessa.

– Kauden päätavoitteeni oli Espanjan ympäriajossa. Minulla oli jo paikka Vueltan joukkueessamme. Ja valmistava kilpailu Vuelta a Burgos osoitti, että kunto olisi ollut nyt hyvä kolmiviikkoiseen kilpailuun. Burgosin keskeyttäminen hyvältä kokonaiskilpailun sijalta harmittaa sekin. Mutta loppukaudella on vielä kisoja ja nyt pitää katse siirtää sinne, Hänninen jatkoi.

Suomen kansallisen lajiliiton Suomen Pyöräily ry:n hallitus päätti viime viikolla täydentää aikaisemmin maantiepyöräilyn EM-kilpailuihin Trentoon Italiaan valittua joukkuetta ja tässä valinnassa myös Jaakko Hänninen tuli valituksi. Miesten maantie ajetaan 12. syyskuuta ja siihen Hänninen näillä näkymillä kuntoutuu. EM-kilpailujen reitti sopii profiililtaan hyvin mäkiajajille.

Lähde: TWD-Länkenin tiedote

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)