Puolan Kamil Stoch on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikolla Itävallan Bischofshofenissa lauantaina käydyn maailmancupin kisan. Samalla Stoch teki historiaa, sillä hänestä tuli vasta toinen mäkihyppääjä, joka on pystynyt voittamaan mäkiviikon kaikki neljä osakilpailua.
Stoch johti kisaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja leiskautti toisella kierroksella 137-metrisen hypyn, joka varmisti hänen voittonsa. Pisteitä hän keräsi toisesta hypystään 275,6. Puolalainen peittosi kisassa 3,2 pisteen erolla Norjan Anders Fannemelin.
Edellisen kerran saman kauden aikana yksi ja sama hyppääjä oli pystynyt voittamaan mäkiviikon kaikki neljä kisaa vuodenvaihteessa 2001-2002. Tuolloin temppuun pystyi Saksan Sven Hannawald.
Bischofshofenin kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)






























