
Korisliiga-illan voittajia olivat viimeisimmät sarjanousijat Bisons Loimaa ja Tapiolan Honka. Illan säväyttäjä oli Hongan nuori Riku Korhonen.
Sarjanousija Tapiolan Honkaa ei ole vielä pysäyttänyt kukaan, sillä joukkue nappasi voiton myös toisesta ottelustaan. Kouvot kaatui kotikentällään espoolaisten käsittelyssä selkein luvuin 77–91.
Kentän tähtenä erottui Hongan oma kasvatti, 20-vuotias takamies Riku Korhonen, joka pussitti 22 pistettä, keräsi viisi levypalloa ja riisti kahdesti. Vain yhden kauden Korisliigaa aiemmin pelannut Korhonen myös upotti kolmen pisteen heittonsa tarkkuudella 5/7.
Kouvojen korkein pistesaldo oli James Bishop IV:n vastaavat 22 pistettä.
Korisliigassa kaudesta toiseen säväyttänyt sentteri Jeremiah Wood oli tuttuun tapaan liekeissä. KTP-Basket joutui taipumaan Bisons Loimaan käsittelyssä tiukoin luvuin 71–74, kun Wood teki korin alla tuhojaan. Ottelu kulki tasaväkisissä tunnelmissa aina loppumetreille asti, mutta Woodin viimeinen tippaus sinetöi Loimaalle kolmen pisteen johdon, jota KTP ei enää saanut kurottua umpeen.
Woodin tilastot ottelussa olivat 25 pistettä ja 15 levypalloa, joista peräti kahdeksan hyökkäyspäässä. Toisen perättäisen tappionsa kärsineen KTP:n paras pistemies puolestaan oli Meshack Lufile 15:llä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Lue myös: Tuomas Iisalon kuviot toimivat NBA:ssa
Lue myös: Lauri Markkanen Utahin pisterohmu – tilastoista löytyi silti kummajainen