Roosa Koskelo päätti lentopallon MEVZA-liigan ottelun keskiviikkona todella erikoiseen tapaan, eli liberon tekemään pisteeseen. Koskelo ohjasi pallon hihalyönnillä 1-paikalle ja aloitti slovenialaisjoukkue Branik Nova Mariborin voittojuhlat tshekkiläisen kotijoukkueen Olomoucin kiusaksi.

Voittonumerot olivat kokonaisuudessan 1-3 (20-25, 23-25, 25-23, 19-25).

– Olimme viimeisen erän loppupuoliskoa lukuunottamatta vaikeuksissa ja peli oli yksi erikoisimmista, joissa olen ollut mukana. Pääasia oli kuitenkin se, että voitimme. Vastustajan syöttö teki pelistämme vaikeaa ja omaa vaihtopallopeliä ei saatu käyntiin oikein missään vaiheessa. Onneksi meille sattui muutamia syöttöputkia oikeisiin paikkoihinb ja puolustimme hyvin, Koskelo kertaa Lentopalloliiton tiedotteessa.

MEVZA-liigassa on joukkueita Sloveniasta, Slovakiasta, Itävallasta, Unkarista ja Tshekeistä.

Maribor on yhdeksän joukkueen liigassa kolmantena voitettuaan kaksi peliä kolmesta. Torstaina Maribor kohtaa itävaltalaisen SVS Postin.

Laura Pihlajamäen Nantesin vuosi päättyi niukkaan tappion vieraissa juuri sen edellä Ranskan liigassa kolmentena olevalle Le Cannetille 2-3 (24-26, 12-25, 25-21, 25-21, 15-11). Pihlajamäki teki yhdeksän pistettä.

– Ailahteleva ja outo peli kaikkiaan. Oma pelini ei missään vaiheessa lähtenyt käyntiin, ilmeisesti tauko tulee tarpeeseen. Nyt vapaat yli vuodenvaihteen ja sitten täysillä kohti kevätpuoliskoa, Pihlajamäki kertoo.

Saksassa molemmat suomalaiset pääsivät vuodenvaihteeseen voitokkaasti. Saana Koljosen Vilsbiburg kukisti vieraissa Aachenin hienotunnelmaisisessa kamppailussa 1-3 (25-22, 20-25, 21-25, 15-25) ja Kaisa Alangon Münster myös vieraissa Erfurtin 0-3 (25-27, 12-25, 20-25).

Alangon ilonaiheisiin kuului se, että joukkue voitti vasta kauden 11:ssä ottelussa ensimmäisen erän ensimmäisen kerran.

– Syöttö toimi hyvin ja hakkuri loisti tänään, Alanko kehuu akseliaan 22 pistettä tehneet Erica Wilsonin kanssa.

Koljosen joukkue oli alussa vaikeuksissa Aachenin uuden passarin ja pitkän torjunnan kanssa, mutta rytmiin päästyään homma alkoi sujua.

– Hallissa oli todella siisti tunnelma, kunnon bileet! Hienoa oli saada 2016 pakettiin tällä voitolla, Koljonen riemuitsee.

OrPon Challenge Cupin vastustaja Schwerin (10-1) johtaa liigaa koettuaan nyt avaustappionsa yllättäen kotonaan 2-3 Wiesbadenille. Alangon Münster (7-4) on kuudes ja Koljosen Vilsbiburg (5-5) seitsemäs.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)