Samuel Purola avasi Ruotsi-ottelun kolmen lajin urakkansa voittamalla 100 metriä ajalla 10,45 ja oli yksi joukkueen vahvoista pisteiden tuojista juostuaan myös 4 x 100 metrin viestijoukkueen ankkurina. Maaottelun avauspäivän Ruotsi johtaa miesten ottelua pistein 125–101 ja naisten ottelua pistein 127-99.
Vaikka Purola 100 metiä voitto lajin pisteet menivät kuitenkin Ruotsille, kun Henrik Larsson ja Aistin Hamnilton olivat toinen ja kolmas ajoin 10,48 ja 10,62.
Purola harmitteli, ettei pystynyt vastamaan Larssonin lähtöön, mutta juoksun loppu kulki mainiosti.
– Itseluottamus on nyt niin hyvin kohdallaan, ettei juoksu mene puristamiseksi ja sain lopun kulkemaan hyvin, Purola sanoi SUL:n tiedotteessa.
Samuli Samuelsson oli viides ajalla 10,73 ja Oskari Lehtonen kuudes ajalla 10,94.
Purola päätti kilpailupäivän ankkuroimalla miesten 4 x 100 metrin viestijoukkueen voittoon ajalla 39,76. Kapula liikuttivat myös Samuelsson, Roope Saarinen ja Lehtonen.
– Ankkurina en yrittänyt enää ihan kaikkea, kun siihen ei ollut tarvetta. Vaihdot menivät heikosti, mutta voitto tuli ,joka oli tietysti tärkeintä, Purola sanoi.
Back kiiti ennätyksensä
Erik Back pudotti jo toistamiseen 400 metrin ennätystään. Back oli 400 metrin kolmas noustuaan aivan juoksun loppumetreillä ohi Ruotsin Emil Johanssonin ja estettyään Ruotsin kolmoisvoiton. Backin aika oli 47,14, kun aiempi syyskesällä Helsingissä juostu ennätys oli 47,36.
– Ei ihan vielä mennyt alle 47 sekunnin, mutta kyllä se sieltä tulee, Back sanoi.
Viljami Kaasalainen oli viides ajalla 47,85 ja Filiph Johansson kuudes ajalla 48,78.
– En vaan ollut palautunut viime viikonlopusta. Juoksussa ei ollut sellaista rähinää, Kaasalainen harmitteli.
Ruotsi vei pisteet 15-7 myös miesten 5000 metrillä, kun Andreas Almgren rikkoi Lasse Virénin maaotteluennätyksen ja oman ennätyksensä ajalla 13.29,26, joka syntyi pitkälle soolona. Eero Saleva ja Ossi Kekki olivat parhaina suomalaisina kolmas ja neljäs ajoin 14.19,30 ja 14.20,74.
Lakka jatkoi voittoputkeaan– Almgren juoksi loistoajan
Elmo Lakka jatkoi 110 metrin aitojen maaottelujen voittojensa sarjaansa kuuteen ajalla 13,85. Valtteri Kalliokulju oli kolmas ja Santeri Kuusiniemi neljäs ajoin 14,29 ja 14,58.
Lakan kisat jatkuvat kentällä muuta joukkuetta tsempaten. Lakka onmiesten joukkueen kapteeni Topi Raitasen johdolla.
– Yritetään kääntää taistelut voitoksi, Lakka sanoi.
Lampinen taisteli toisen 1.48:n alituksen
Miesten 800 metrillä ruotsalaiset lähtivät pitämään vauhtia ja juoksivat Erik Martinssonin ja Andreas Kramerin johdolla kaksoisvoiton ajoin 1.46,59 ja 1.47,49. Ville Lampinen taisteli kolmanneksi ajalla 1.47,95, joka on hänelle uran toinen 1.48:n alitus. Edellinen oli hiljattain Lahdessa juostu ennätys 1.47,45.
– Siinä meinasi jo ensimmäisellä 100 metrillä tulla kiire. Oma juoksu tuntui helpolta 600 metriin asti ja siinä oli vielä hyvät paikat juosta, siellä juoksun viimeisillä kymmenillä metreillä on vielä tekemistä, Lampinen sanoi.
Markus Teijula oli neljäs ajalla 1.50,04 ja Joonas Rinne taipui hyvännäköisestä juoksun alusta huolimatta kuudenneksi ajalla 1.50,70.
– Pehmenin viimeisellä 200 metrillä, mutta tätä ei pidä jäädä harmittelemaan, sanoi sunnuntaina 1500 metriä juokseva Rinne.
Lipsanen ja Kaukolahti loikkivat kaksoisvoiton
Simo Lipsanen kimmahti kolmiloikan Ruotsi-otteluvoiton Kalevan kisojen voiton jatkeeksi. Tukholmassa voittoon riitti selvästi lyhyempi hyppy 16,23, mutta kilpailu käytiin koleassa säässä.
– Nyt en saanut parempaa tulosta tauluun, mutta olosuhteet olivat haastavat. Oli aika viileä ja vastatuuli. Koko ajan piti yrittää pitää itseään lämpimänä ja se söi rentoutta hypystä, Lipsanen sanoi.
Tuomas Kaukolahti oli toinen tuloksella 15,87 ja Topias Koukkula viides tuloksella 15,62. Pisteet tulivat Suomelle 14–8.
Amb vei keihäskisa – pisteet Suomelle
Topias Laine oli maaottelun keihäskisan paras suomalainen heiettyään 79,84. Toni Kuusela oli kolmas tuloksella 79,09 ja(76,64). Ruotsin Kim Ambia suomalaiset eivät kyenneet voittamaan, mjutta laji pisteet jäivät Suomelle 12–10. Amb voitti kilpailun heitettyään 80,88
Wictor Petersson työnsi 20,21 ja oli odotetusti omaa luokkaansa kuulantyönnössä. Ruotsi vei lajista pisteet 15-7, kun Arttu Kangas oli parhaana suomalaisena kolmas työnnettyään 18,78. Arttu Korkeasalo ja Eero Ahola olivat viides ja kuudes tuloksin 18,58 ja17,67.
Lähde: SUL:n tiedote.
































